:running2: :running:
Helsinki City Marathon juostiin jälleen hienossa kelissä. Lämpöä oli parikymmentä astetta ja ilma puolipilvinen poutasää, joten rispaantunut suunnistuspaita oli mitä mainioin asuvalinta reissulle. Pienenä miinuksena tämänvuotiselle tapahtumalle oli se, että olympiastadion ei naisten futiksen takia ollut maratonin käytössä, joten stadionin nurtsilla makailu jäi tältä kesältä kokematta. Muilta osin järjestelyt sujuivat aikaisempien vuosien malliin, suurempia puutteita ei ollut.
Tällä kertaa olin juoksukunnostani aika varma, ja niinpä asetin aikatavoitteenkin jo ennen juoksua: 3.33.33 (tämä legendaarinen aika juolahti kerran mieleeni rullahiihtolenkillä). Lähtöhetkellä sitten Polar meni täysin tilttiin eikä suostunut näyttämään edes normaalia kellonaikaa, mikä luonnollisesti vaikeutti aikatavoitteen edistymisen seurantaa. Vaikka kyllähän tuon taktiikan tietää ilman kelloakin: puoliväliin mennään rauhallisesti, paluumatkalla voi sitten kiristää tempoa, jos rahkeissa varaa riittää.
Olin lähtörytäkässä aika lailla häntäpäässä, lähtöviivallekin ehdin vasta reilut 3 minuuttia lähtömerkin jälkeen. Törmän Henri bongasi minut porukasta, ja siinä jutellessa hölkkäilimme yhtä matkaa kymmenkunta kilometriä. Porukka alkoi pikkuhiljaa harveta, ja juoksu muuttui väljemmäksi. Keli oli mainio, ja juoma maittoi. Puolimatkaan tultaessa olo oli hyvän tuntuinen, ja aikaa oli kulunut n. 1.48. Jos kello olisi toiminut, olisin ehkä mennyt minuutin tai pari nopeammin. Espalla oli tiivis tunnelma ja askel pelasi hyvin. Tilaa oli hyvin, ja lisäsin vauhtia. Meno oli kuosissaan aina 35km asti, missä alkoi hieman tuntua väsymisen merkkejä. Siinä vaiheessa tasailin menoa hieman, ja loppu tulikin aina maaliin asti aivan kohtuullisesti. Mitään varsinaisia vaikeuksia tai ongelmia ei ollut; ei pistoksia, ei kramppeja, ei energianpuutetta, ei yrjöä. Gatorade tosin jäi viimeisen tunnin aikana vatsaan molskottamaan, joten vähensin juomista ja join joskus pelkkää vettä. Väsynyt toki olin, ja loppukirioptio jäi kokonaan käyttämättä.
Bruttoaikani on 3.33.56, ja nettoaika 3.30.38. Ensimmäinen puolikas nettosi 1.47.54 ja toinen 1.42.44.
Haku-Veikon aikatavoitteeni saavutin mukavasti, eikä 3.30 alituskaan kovin kaukana ollut. Hieman tasaisemmalla vauhdinjaolla se olisi saattanut onnistua täälläkin.
Maalissa bongasin tutun rispaantuneen suunnistuspaidan, ja Koistinenhan se siinä oli! Juha kokeili kovaa aikaa ja aloitti rohkeasti, mutta nyt ei sattunut se hyvä juoksu kohdalle, ja toinen puolikas kouli miestä kovalla kätösellä. Aika 3.29.31 ei ole huono, mutta onnistuessaan Koista vetää selvästi kovempaakin. Samaan kasaan saapui myös Henkka, jonka tavoitteena oli ollut 4 tunnin alitus. Aika 3.44.54 on hieno saavutus nuorelta mieheltä, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin (miten lie sukupolvien välinen nokkimisjärjestys maratonaikojen suhteen? ). On hienoa saada hieman nuorennusleikkausta tähän muutoin niin varttunutta nuorisoa olevaan PäijRa:n (ts. Ala-Porasan Pirkkojen) maratoonariporukkaan!
Oli myös erittäin hienoa, kun yleisöstä tuli kannustusta. Yllättäen tuttuja löytyi reitin varrelta, ja kannustus tällaisessa leikissä vaikuttaa todella myönteisesti, joten kiitos kaikille siinä hommassa mukana olleille!
Ulkoministeri Stubb on viime aikoina joutunut hieman selittelemään ja perumaan puheitaan, mutta tällä kerralla hän puhui kyllä pelkkää asiaa sanoessaan, että paras palautusjuoma maratonin jälkeen on iso tuoppi olutta! Siihen ei ole muuta lisättävää tai täydennettävää, kuin että ”huurteista olutta”.
pilvettämältä taivaalta, sunnuntaina vihmoi nihkeää pyrylunta vaakasuoraan, eikä auringosta ollut aavistustakaan. Kylmä oli kumpanakin päivänä, sen verran päivät toisiaan muistuttivat. Ja tietysti myös se oli yhteistä, että sitkeät hisunharrastajat ulkoilivat naamakarvat jääpuikoilla kumpanakin päivänä.
Ei kai sentään talviunessa, ainakaan hisustajat!