Am-yö, Kalho, Hartola, Suomi, 9.9.2005

Siinä sitten meni viimeinenkin AM-kisa tältä vuodelta

Maasto

Maasto oli tolkuttoman hyväkulkuista ja näkyvyys erinomainen. Entiset turpeenottoalueet olivat kuin urheiluradan pinta - todella nopeita juosta ja näkyvyyttä suorastaan niin pitkälle kuin lamppu näytti. Vihreät pöheiköt, joihin odotetusti tutustuin myös, olivat yhtä pahoja kuin meilläpäin yleensä, osa vielä pahempia. Korkeuseroja en tuossa maastossa paljoa huomannut - taisi olla aika tasaista.

Seuran Saavutukset  :juhlaa:

Seuramme järjestämät suunnistusharjoitukset, jotka tunnetaan nimellä Iltarastit, eivät ole menneet täysin hukkaan. Tähtisen Anu ja Villan Juha nappasivat hopeamitalit, joten kilinä, jota Lahden Hannun kanssa huolestuneina kuuntelimme kotomatkan ajan ei lähtenytkään moottorista (öljyt oli vaihdettu samana päivänä), vaan takapenkin mitalistien taskuista. Itse olin absoluuttisesti sarjani viimeinen, mikä ei minulle ollut yllätys

Oma suoritukseni

Maasto oli poikkeuksellisen hyvää jo lähdöstä alkaen. K-piste oli noin sadan metrin päässä lähdöstä ja siihen asti kaikki sujuikin ihan hyvin. Tulin tielle ylitin sen ja jatkoin polkua pitkin kohti rastia. Sitten aloin miettiä, oliko kolmio itseasiassa K-piste vai lähtö... Polku nimittäin ei tehnytkään odottamaani mutkaa vaan jatkoi suoraan - niin minäkin. Tulin siis takaisin tielle, jota juoksin seuraavaan polkuun saakka ja siitä sitten suoraan rastille. Ei paha moka, ehkä mun suunnistuksessa noin minuutti. Kakkonen löytyi hyvin.

Sitten kuvittelin käyneeni kolmosella ja lähdin kohti nelosta argh2:. Tämä oli paha moka. Ihmettelin hieman, kun en millään tajunnut maaston ja kartan yhteneväisyyttä. Reilun kolmensadan metrin päässä alkoi raksuttaa, kun mieleeni häivähti ajatus, että kolmosellehan mä olenkin menossa. Sain heti kartasta kiinni ja ryntäsin rastille, jonne ei ollut matkaa kuin parisataa metriä. Pistetään tosta vaikka kaksi minuuttia.

Neloselle lähdin vauhdilla. Vetelin sellaista tietä pitkin, sitten polkua ja lopulta hakkuun ja vihreän reunaa. Hakkuu tekee siinä sitten sellaisen mutkan oikeaan ja minähän sinne. Siinä mutkassa oli näin jälkeenpäin ajatellen kaksi "sarvea", joista ampaisin väärän sarven nokkaan argh2: ja suunnalla rastille sillä seurauksella, että joitakin pitkiä minuutteja myöhemmin huomasin olevani noin kolmesataa metriä rastista oikealla. Olin kai menny sadan metrin päästä ohi... Tästä laskeskelisin itselleni lisää aikaa hmmm. no, 6 minuuttia?

Vitoselta kutoselle en arvannut mennä entiselle turvesuolle, kun olin käsittänyt, että se ei välttämättä ole kovin turvallinen alue, vaan siellä on epämääräisiä vesikuoppia ja sen sellaista. Vetelin siis pahinta mahdollista pöpelikköä puoli kilsaa ja sitten hyvää maastoa (tie) pitkin rastille. Siinä sitten selvisi sekin, että se suo olis ollut kuin moottoritie argh2: argh2:. Lisäaikaa pistän tuosta itselleni 5 minuuttia. Ja jos uskaltaisin, niin merkkaisin lisäaikaa 8 minuuttia. Kyllä mä kilsan alle neljään minuuttiin radalla juoksen (ja alle 6 minuuttiin, jos rata on vähintään pururadan tasoa - tässä oli parempaa).

Siinä ne jännimmät välit olivatkin. Rastit olivat hyvin näkyvillä ja helpoilla paikoilla. Parasta oli, kun näin kahdeksannen rastin heijastimen jo sadan metrin päästä. Yö-suunnistus oikein järjestettynä on helpompaa kuin päiväsuunnistus. Radat ovat yleensä helpompia kaikin puolin ja vielä tuo heijastimen hyvä näkyvyys. Ainoa haitta on pimeys, mutta sitä torjutaan otsalampulla, joka kieltämättä oli aika kallis hankinta. Ja kun sen sai hankittua, niin nyt on sitte mentävä säällä kuin säällä kaikkiin mahdollisiin yösuunnistustapahtumiin, kun tuli perusteltua oman lampun hankinta sillä, että lainalampulla ei voi mennä kaikkiin lukuisiin tapahtumiin...

Ai niin, se aika. Mulla meni 6,2 km:n rataan 1.27 - siis samaa luokkaa kuin iltarasteilla päivällä. Ja vähentämällä nuo pahimat virheet, aika olis ollut jotain 1.10:n luokkaa.

ps. Jo neljäs yösuunnistus - ei vielä yhtään havaintoa pimeässä liikkuvista hirvikärpäsistä!