Tärkeintä ei ole voitto vaan kaksoisvoitto. Näin taisivat ajatella Jukka ja Markku kun aamusella sprinttikisaan lähtivät. Ja niinhän miehet hommain hoitivat. Minä itse tulin kolmanneksi, järjestys se olla pitää! Radat olivat varsin rankat, korkeuseroa oli paljon ja kapeaa uraa mentiin rinnettä ylös ja alas. Hartiat olivat varsin tyhjät maalissa vaikka kisa kesti vain vajaat parikymmentä minuuttia.
Iltapäivällä hisuiltiin keskimatka, jossa miehet tulivat nyt sijoille 4 ja 5, minä sijalle 4. Sprintti tuntui vielä selvästi jäsenissä, ja radan loppuosuudet menivät samoihin rinteisiin kuin sprintti, rankkaa oli. Piti jopa ottaa kerran sukset jalasta ja mennä mäki kävellen (ei siis juosten) ylös, muuten ei olisi päässyt. Ainakin Markku joutui turvautumaan samaan etenemistapaan.
Markku ja jukka eivät enää sunnuntain pitkille matkoille lähteneet. Markku epäili että radat olisivat rankat, kun koko maasto on käytössä, ja oikeassapa oli. Minä sitkeilin radan läpi ja tulin kolmanneksi. Sääli taitaa olla sairautta ratamestarin skaalassa. Edellinen päivä painoi aika tavalla jo lähtöviivalla, ja täysipainoista suunnistusta oli edessä 24 rastin verran. Muutama virhe tuli selkeästi väsymisen vuoksi, oikoja oli aika paljon ja niiden kanssa piti olla hyvin tarkka. Väsynyttä porukkaa näkyi maastossa. Keskeytyksia tai hylsyjä tuli aika paljon, uskon että osa ei yksinkertaisesti rataansa jaksanut läpi lykkiä.
Erinomaiset kelit sattuivat näihin geimeihin, ja suunnistus oli vaativaa. Am-kisoja kaikki olivat, avoimia sellaisia, joten en osaa mitalien määrää sanoa mutta jokunen niitä tuli tällekin porukalle.
Kesät talvet, satoi tai paistoi