1

Re: Jukola 2013

Moi,

Jukolaan on aikaa vajaat 5 kuukautta, niin oliko aika aloittaa täälläkin jo keskustelu tulevasta Jukolasta, sillä on ollut puhetta, että josko tänä vuonna kasattaisiin ns. Noltalgia-joukkue Jukolanviestiin. Tällä hetkellä tilanne näytää varsin suotuisalta, sillä joidenkin aktiivisten kunten Pate ja Hese lisäksi mukaan on saatu kaivettua Koistinen, Veikko ja allekirjoittanut, lisäksi vahvistukseksi mukaan on lupautunut Mika K. Eli joukkueen runko alkaa olla kasassa, mutta kaikki on mahdollista ja varamiehiäkin tarvitaan. Niin muita joukkueeseen kaavaltuja ovat Vesku, mikäli ei juokse I-joukkueessa, lisäksi Eki ja Valtsu mikäli intoa riittää.
Saataisiin samalla hieman nuorennusleikkausta I-joukkueeseen viittaa Jukan viimevuonna jo osuvasti sanottuu::cool:

Jukka Luukko wrote:

Huh huh!
Jukolaporukka on kokenutta ja menee läpi kuin juna, mutta.... vähän käy sääliksi porukkaa. Ihan kuin suurella osalla olisi pykälää liian pitkä osuus. Ja parhaat vauhtivuodet valittuun osuuteen vuosia takana.

Ehdotus ykkösjengiin mutu tuntumalla ja varamiehillä sekä juoksujärjestyksellä:

1.    os. Colliander/Niko
2.    os. Mikko L./Vesku T.
3.    os. Juha V.
4.    os. Vänni/Henri T.
5.    os. Jarski/Henri T./Sami T.
6.    os. Sampo K./jarski
7.    os. Niko N./Sampo K.

Nostagia joukkue voisi olla seuraavanlainen:
1.       os. Pasi
2.       os. Hese/VT/Vvi/Vöötsi
3.       os. Hese/VT/Vvi/Vöötsi, kunto ratkaisee tämän osuuden
4.       os. Hese/VT/Vvi/Vöötsi
5.       os. Eki/Valtsu
6.       os. Mika
7.       os. Koistinen

Kommentoikaa ihmeessä mitä miltä olette?

t. Vesa

ps. mikä on jäsenmaksun suuruus tälle vuodelle?

2

Re: Jukola 2013

Moro!

Jäätävää suunnitelmaa! Kannatetaan ja mukana ollaan innolla. Viime vuonna jo iloitsin, että pääsin Gakoseen ja se olisi ollut itselle sopivin. Mutta mitä vielä Hakunilan hirmumenijä meni telomaan kätensä viimeistelyssä ja telaketjuosastoa kaivattiin apuun. Avaus meni kuitenkin mukavasti ja silloin loppuviitoitusta vaihtoon juostessa ajattelin, että "huipulle" on hyvä lopettaa smile Ens vuonna Nikke vetää sen sitten tuubiin.

Eli mielellään näen myös nuoria urhoja vetämässä rinta rottingilla siellä ygösessä. Ikä on vain jännä käsite, samat jutut ja ajatukset vuodesta toiseen, mutta lenkillä sen huomaa, että ei ole enää kakskymppinen.

Ei muuta kun äijät niitä joukkueita kasaileen. Halvempi ilmoittautumisaika menee tän kuun lopussa umpeen. Mielellään vetäisi Päijät-Rasti Nostalgiassa tai mikä ikinä sen nimi sitten onkaan, kakkonen vai kolmonen, mutta Nostalgia-periaatteella.

Pasi

Re: Jukola 2013

Nuaret miähet puhuu nostalkiasta.
1966 Tarusjärven Jukolan Kuhmoisten ja Padasjoen joukkueista saisi kokoon sen oikean nostalkiaporukan.
Olavi Erkkilä
Markku Salo
Jukka Luukko
Väiski Patama

Tässä neljä alkuun. Hongan Jussi on aina kunnossa. Siltalan Kassukin. Ja Niemen Pekka. Niemisen Rauno ja Pietikäisen Pauli pitäisi saada vaikka kävelemään talvella itsensä tikkiin. Suunnistaahan he osaavat. Ja joukkue olisi Jämsässä koossa.
Niin, että se poikasten nostalkiasta....

4

Re: Jukola 2013

Moro!

Meille "nuorille" jo 90-luku on nostalgiaa smile

pasi

Re: Jukola 2013

Jep jep!

Ysärillä tämä nuorempi nostalgiaporukka oli varsin aktiivinen. Luonnollisestikaan tenhoryhmän nostalgiatasoon emme yllä. Ehdottomasti tavoittelen paikkaa ysärijengiin, tämä on kirkkaana mielessä jokaisessa suunnistukseen tähtäävässä harjoituksessa tänä keväänä!

Miten lie, löytyisiköhän tuon aikaisia suunnistuspaitoja vielä? Ja mahtuisivatko ne vielä päälle?

Kesät talvet, satoi tai paistoi

6

Re: Jukola 2013

Ehkä nimi voisi olla ysäri, ekä nostalgia!

Mulla löytyy raitapaita ja taitaa olla jopa se sini-kelta-valko-punainenkin vielä kaapissa, en tiedä mahtuuko päälle enään, mutta kokeillaan.

t. Vesa

7

Re: Jukola 2013

Moro!

Vitsi kun löytyiskin, pitää soittaa isännälle. Mutta "Tehoryhmän" raitapaita on kyl tallessa.

Ysäri on tykki nimi ja muuten alkaa kohta vaikuttaan siltä, että joudutaan toukokuun alussa vetämään "Tehoryhmän" perinteinen testilenkki, jotta saadaan osuudet paikoilleen smile

Tästä tulee muuten tosi hieno juttu. Ja muuten, voisihan sellaiset paidat vielä ihan teettääkkin.

Re: Jukola 2013

Hyvä idea tuo testilenkki!  tongue

Se sitten on eri asia, kuinka moni sen jälkeen pystyy vielä juoksemaan metsässä.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

9

Re: Jukola 2013

Joo voitas me vetää vanha testilenkki kullasvuorenkuolulta lähtien, tuolloiset tenhoryhmän juoksemat ajat on kait jossain tallesakin? :running2:

Olen kerran vetänyt noiden jälkeen saman testilenkin parisen vuotta sitten ja sen ajan löydän Suunnon tiedostoista.

t. Vesa

10

Re: Jukola 2013

big_smile  Valitettavasti  big_smile ... nuo ajat kyllä löytynevät. Ainakin minulla joskus niitä on ollut jossakin ylhäällä.

Enpä ole noiden lenkkien jälkeen tuota reittiä kolunnut kertaakaan.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

11

Re: Jukola 2013

big_smile  Tällaisia lukuja löytyi, en muista mistä nämä olen saanut.  big_smile

Padasjoen testilenkki 10.3 km, parhaita aikoja 90-luvulta:

Nipa    37.00
Koista    37.10
Geza    39.06
Mika    39.50
Vvi    41.09
Eki    42.10
Maukka    42.26
Hege     42.42
Vesa    45.15
Enska    48.52

Kesät talvet, satoi tai paistoi

Re: Jukola 2013

Kesäsuunnistus alkaa kansallisella tasolla viikon päästä. Jukola spekulaatiot ovat vaimenneet. Timo lienee ilmoittanut pari veljessarjaa. Voisin olla ajanottaja testilenkillä?!

13

Re: Jukola 2013

Juoksukalenterista bongattu. Tämä olisi varsin sopivaa aktiviteettia myös suunnistajille. Tosin ajankohta taitaa olla helatorstai, jolloin on hyviä suunnistus-, pyöräsuunistus- ja hölkkätapahtumia todella paljon tarjolla muutenkin (ja tarkastelupisteestä riippuen lähempänäkin).

Mutta olisiko suunnistajilla intoa kokoontua yhteen testaamaan kevätkuntoa puolimaratonille? Lenkin kesto, reilu puolitoista tuntia, vastaa aika hyvin Jukolan pitkiä alkuosuuksia.


PÄIJÄNNE-JUOKSU

Ajankohta: 09.05.2013

Laji: Juoksu

Sarjat: Puolimaraton N/M, N/M35. 10 km N/M, N/M35.

Paikkakunta, lähtöpaikka ja kellonaika: Padasjoki, Matkahuolto (Tammitie) klo 12

Osanottomaksut ja ilmoittautuminen:
Os.maksu 5 e/aikuinen, jälki-ilm. 10/e, os.maksu tilille fi2342120010074918, viestiin osallistujan nimi.

Palkinnot: Mitali kaikille osallistuneille.

Reitti: Padasjoen kirkonkylän kävelyteillä, asfalttialustalla pääosin. Päijänteen rantamaisemissa.

Lisätietoja: Puolimaratonin reitti virallisesti mitattu.

Yhteystiedot: Kirsi Häme 040-5023316.

Järjestäjä: Padasjoen Yritys ry

Kesät talvet, satoi tai paistoi

14

Re: Jukola 2013

Moi,

kaksi puolikasta viikon sisään on vähän liikaa. City run 4.5.2013.

t. Veikko

15

Re: Jukola 2013

Se on kyllä aivan totta. Mikä olisi sovelias ajankohta, niin että Jukka voisi napsauttaa sekundaattorinsa päälle?

Asiasta toiseen, rastikausi on saatu jotenkin avattua. Muutaman kerran olen käynyt Paloheinän metsissä rasteja etsimässä. Lunta on vielä paljon, ja etenkin hiihtourina olleet polut ovat vielä paksun jään peitossa. Kuulemma siellä on vielä 1.7 km lenkki täysin hiihdettävissä. Vettä on myös runsaasti, ja se on kylmää, joten neopren-sukkien sesonki on parhaillaan menossa.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

Re: Jukola 2013

Rastikausi on avattu Essun sprintissä. Samalla avautui tämän kesän ranki. H70 sarjan kärkisijalla on Salon Markku ja meikä toisena...  täytyis ottaa kopio rankilistasta, sillä lista muuttuu kehnommaksi Paimion kisan jälkeen. Siellä H70 sarjassa on kait 60 ukkoa... Huhheijaa...
Olen varannut Vuokatin MM ja rastiviikon ajaksi Sotkamon keskustasta rivitaloasunnon, jossa on vielä tilaa. Tarjolla huone, 9 yötä, yht. 525 euroa. Itse asiassa vielä kaksi huonetta vapaana. Tämä majoitus on MM-sprinttikisa-alueella.
Vappuaaton iltarastit on Kuhmoisten koulukeskuksen sprinttikartalla. J

17

Re: Jukola 2013

Moro pojat!

Jukolaan aikaa enää kuukausi ja KUNNIAKKAAN YSÄRI GAKKOSEN miehiä näkyy kiitettävästi erilaisten juoksukilpailujen tuloksissa. Hyvä homma!

Varmistelen nyt näin isolla foorumilla kun aikaa ilmoittautumisiinkin vielä on, että onhan joukkue ilmoitettu?

Tässä muuten alustava juoksujärjestyskin jo spekulointien aloittamiseksi:

1. os. Pasi Nieminen
2. os. Vesa Virkki
3. os. Veikko Virkki
4. os. Heikki Pelkonen
5. os. Esko Jussila
6. os. Juha Nieminen
7. os. Mika Kalliovirta

1. vara P. Valtonen, 2. vara M. Pilt, 3. vara H. Lahti

Miten on, onko 3. joukkue jo kasassa ja miten on 1. joukkueen tilanne?

Pasi

Re: Jukola 2013

Jos kolmonen saadaan kasaan niin voisi juosta neljättä pätkää. Se ois kai neljäskymmenesensimmäinen kerta juoksua. Muuten mukana muutaman kerran enemmän ja pari kertaa kotona telkkarin ääressä yö.

19

Re: Jukola 2013

Moi,

Eikös 3. joukkueen saa kasaan ihan helposti ainakin jos tekee analyysia edellisten vuosien joukkueista, sillä ainakin Koista, Veikko ja minä ollaan oltu poissa muutamat viime vuodet Päijät-Rastin joukkueista. Alla joitakin nimiä mitä tuli mieleen:

Pekka
Maukka
Hannu
Jukka
Maaranen
Ari
Sami T. vai onko ykkösessä?
Niko vai onko ykkösessä?
Törmä H.
Törmä S.
Ippe
Asser

t. Vesa

20

Re: Jukola 2013

Vahvuudesta puuttuu ainakin Sorri ja Lampi. Joten haastavaa tulee olemaan tuon kolmosen saanti, kun siellä on pimeää ja märkää ja pitkät matkat smile

Mutta jos edelleen peilataan menneisyyteen, niin eiköhän siellä kolmonenkin keiku.

Mutta hyvä, että yksi jengi on jo valmis. Muuten pakka on suunnitelmien aloittamista vaille valmis.

Re: Jukola 2013

Naisia on tällä hetkellä ylimääräisiä. Mua kiinnostaisi juosta jukolassa, joten jos kolmosjoukkuetta yritetään kasata niin olen käytettävissä smile

Merja

22

Re: Jukola 2013

Moro!

Hiljaasta on tällä rintamalla, vaikka kauden huipentumaan vain kuukausi aikaa!

Ysärijengi on muutoin kasassa ja varmistettu. Ainoastaan Hese on vielä vahvistamatta!

Pasi

Re: Jukola 2013

Ai että kuukausi vielä. Kovasti tässä nimiä pyöritellään. Tällä hetkellä on viisi nimeä kasassa ja kolmea on hätyytelty asian tiimoilta. Toki muitakin on häiritty, mutta esteitä on ollut.

Onneksi kolmosjoukkuetta ei ole vielä kasattu (?), niin vielä on nimiä reservissä.

Mutta näinhän tämä menee, ykkönen on jo kasattu ja nyt myö väännetään kakkosjengiä ja sitten kolmonen tulee kasaan jos ukkoja (ja Merja) riittää... roll

Re: Jukola 2013

Morjens!  Minä voin juosta siellä missä rapakuntoiselle on käyttöä. Mitä Ylle tai Mr* ovat suunnitelleet? Tuo 4. osuus kuulostaa hyvältä. Mutta sitten vielä kyssäri: Olisiko meidän Leeville paikkaa, jos se kolmonen tulee?

Nimim. Tänään olin 3,5 km:n lenkillä ja juoksin siitä yli puolet

Re: Jukola 2013

Hege wrote:

Morjens!  Minä voin juosta siellä missä rapakuntoiselle on käyttöä. Mitä Ylle tai Mr* ovat suunnitelleet? Tuo 4. osuus kuulostaa hyvältä. Mutta sitten vielä kyssäri: Olisiko meidän Leeville paikkaa, jos se kolmonen tulee?

Nimim. Tänään olin 3,5 km:n lenkillä ja juoksin siitä yli puolet

Sä oot kuule ykkös(ysäri)korin kamaa, eli varattu jo. Mä olisin laittanu sut kolmannelle osuudelle. Mutta olet näköjään saanu nelosen. Eli jaksat juosta siitä jo sellasen vartin. tongue

26

Re: Jukola 2013

Moro!

No niin, "ysäri" jengi on sitten kasassa ja ihan vain sellainen juttu, että tuo "ysäri" jengi on sitten se 3. jengi! Meil ei ole muuta tavoitetta kuin läpipääsy ja toinen tavoite on, että vain max kaksi olisi yhteislähdössä!

Hesellä näköjään kunto kohoaa ja treenit aloitettu. Kuinkahan tiukassa kunnossa oleva hra nro 50 sieltä Jämpsään tupsahtaa?

2. jengi: leevii, merjaa, ippee, timoo, valtsuu, maukkaa, handee, arii, ilpoo ja jukkaa ja sen lisäksi ykkösestä yli jäävät heebot.

pasi

27

Re: Jukola 2013

Hese taitaa huijata huonolla kunnollaan. Talviharjoittelu oli ainakin tunnollista. Viidenkymmenen kilometrin mittaisia hiihtopätkiä. Hämäläiset merkkipäivävoivottelut täältä Savikolta...
Mietin tässä, että kantsiiko maksaa kolmosen jälki-ilmoittamisesta 440 euroa. Lähdetään kannustamaan ykköstä ja ysärien uhoa ja juostaan vaikka suunnistajapankin joukkueissa. Mutta ei oo musta kii....

28

Re: Jukola 2013

No niin,

saatiin vihdoinkin kasaan se toinen PäijRan joukkue. Tässä tulee:

1. osuus Niko Nättinen
2. osuus Kimmo Vänni
3. osuus Juha Villa
4. osuus Vesa Tähtinen
5. osuus Asser Vuola
6. osuus Sampo Keskinen
7. osuus Jari Lahtinen

Varamiehiäkin löytyy tarpeen niin vaatiessa.

Virallinen tavoite meidän jengillä on tietenkin se hyväksytty läpipääsy :running2: mutta epävirallisesti yritetään ainakin laittaa kovasti vastaan ennakkosuosikkina juoksevalle YSÄRI YKKÖSELLE.

Tää meidän juoksujärjestyshän on viilattu nimenomaan mies miestä vastaan, odotetaan siis kovia kaksintaisteluja ja rastipukkikahinoita näiden kahden joukkueen kesken. Ja loppukirissä ratkaistaan viimeistään.

-Manageriosasto

29

Re: Jukola 2013

Moro!

No hyvä homma. Miten se 3. jengi? Siellähän vielä paljon äijiä ja naisia vapaana: Merjaa, Timoo, Leevii, Ippee, Samii, JL:ää, Valtsuu, Handee, Maukkaa, Arii, Silanderii jne. Eli tässä jo 11 nimeä! Jos tuonne ei ilmoiteta 3 joukkuetta, niin huh huh. Lisäksi jengissä myös nuoria, jotka voi hoidella pitempiä osuuksia!

Maaranen, ala sinä 3. jengin manakeriksi ja kasaa se nippuun. Ysärijengi voi omakustanteisesti maksella osan tuosta osanottomaksusta - eikö niin äijät.

Teltalla toivoo meinaan näkevän mahdollisimman monta hemmoa!

Ei muuten jaksaisi alkaa edes leikkimieliseen kisaan ykkösen kanssa. Sovitaanko niin. Ykkönen vetää kovaa, Ysäri porukka naatiskelee toivon mukaan yhdessä kolmosen kanssa tästä hienosta tapahtumasta. Ainakin hlökohtaisesti haluan kerrankin nautinnollisen Jukolan.

Pasi(vanhuus ei tule yksin)

30

Re: Jukola 2013

Jämssä on lähellä ja Jukola. Kyllä sinne ainakin kattoon lähetään. Jos joku porukkaa vielä kasaa, niin neljäs osuus kiinnostaa. Porukan kasaus pitäisi aloittaa pitkistä osuuksista ja nuorista kulkumiehistä.  Sami, Leevi, Konsta?, jne.. Kyllä neljännelle ja viidennelle löytyy juoksijoita. Ilmoitelkaa ihmeessä tänne nettiin halukkuutenne, ei se porukka muuten  ala kasaantua.

31

Re: Jukola 2013

Moi,

Tarvii mennä lamppu ostoksille, kun mun vanhat "ysäri" akut on ihan sökönä. Miten on riittääkö mulle pimeä harjoitteluksi, kun kävelen pimeässä kotiin tai käytän aurinkolaseja päivällä?:)
No viikonloppuna meinaan mennä Repovedelle vaeltamaan pariksi päiväksi.:hiipii:

t. Vesa

32

Re: Jukola 2013

En valitettavasti ole rivissä jukolan viestin aikaan. Silloin täytyy olla Lohtajalla ampumaharjoituksessa, josta en vapaata saanut kyseiseen tilaisuutee:( Mutta ensi vuonna ollaan rivissä taas ja mahdollisesti muissa tämän kesän gameissa:rolleyes:

Re: Jukola 2013

Ja venlat lähtee tällä kertaa seuraavalla kokoonpanolla.

1. osuus Marika Liikola
2. osuus Katri Mäntylä
3. osuus Riikka Pelkonen
4. osuus Merja Lahtinen

Eiköhän me viimevuotista sijoitusta lähdetä parantamaan. Joukkueessa kuitenkin yksi jolla on vahva kotikenttäetu smile

-Merja

34

Re: Jukola 2013

Moro!

Jaahas, kuu vaihtuu ja 2 viikkoa aikaa H-hetkeen. Ysärimiehet ovat kunnostautuneet viime aikoina etenkin VVi:n mainitsemissa "yö-reeneissä". Kallessa on 2. osuuden mies remunnut aamuyön tunneille ja ei se aloittajakaan paljon huonommaksi tässä työkiireissä (lue: asiakastilaisuuksissa) jäänyt.

Ennen lomia ajattelin vielä noin niin kuin Ysäri-manakerin roolissa laittaa muutamat tärkeät ohjeet:

1. Kaivellaan vanhat PäijRan TEHORYHMÄN-vermeet esille (lila-valko-raitainen suunnistuspaita). Vastuu Jokainen.
2. Saavutaan Jämsään katsomaan ja kannustamaan Venlojen viestiä (startti klo 14) eli ollaan kisapaikalla ja teltalla noin klo 13 ja virittäydytään tunnelmaan ja aletaan jännittään omaa suoritusta smile Vastuu Jokainen.
3. Pystetään puolijoukkueteltta, ellei YGGÖSEN miehet+Eki/Hese ovat sitä jo pystyyn laittaneet (Vesku T. varmaan järkkäilee sellaisen?). Vastuu jokainen.
4. Venlojen viestin aikana laaditaan taktiikkaa ja homma sinetöidään joukkuepalaverissa teltalla klo 19.00. Alustavan taktisen puolen ja vaihtoaikojen vastuu VVi, presentointi MBA-rutiinilla klo 19, PNi vetää palaveria.
5. Varataan muutamat kylmät ohrat vaihtovaatteiden ja pesuvehkeiden sekaan. Vastuu Jokainen.
6. Piitkän yön jälkeen kokoonnutaan odottamaan 6. ja 7. osuuden miehii loppusuoralle isojen aplodien kera.
7. Puretaan leiri ja siirretään focus kohti Jukolaa 2014.
8. Ennen tapahtumaa ei nautita humalluttavia aineita ja täytetään "reissusäkkejä". Vastuu Jokainen.

Jämpsässä näkyy ja kuuluu!

T: Manakeri tai "reisijuht"

Re: Jukola 2013

Teltoista sen verran, että niitä ollaan varaamassa. Telttapaikkojen varaustilanteesta en tiedä. Jos paikat on ja teltat saadaan, jää ongelmaksi enää niiden paikalle vienti.

Kuka vie, kenellä tilaa...ja kuka kantaa sen pari kilsaa parkkipaikalta jos oikein tuuri käy...
Itse taidan tulla paikalle joskus 03:05 yöllä, siis tuntia ennen oman osuuteni alkamista.

36

Re: Jukola 2013

Moi,viekää ne teltat kottikärryllä.WP

Re: Jukola 2013

Wäiski wrote:

Moi,viekää ne teltat kottikärryllä.WP

Toki toki smile

Mutta moneen autoon ei tunnu noi kärrytkään sopivan, jos mukaan lähtee muuta rekvisiittaa...



Loppuun kuva, että olen ainakin yrittänyt ajatella...

38

Re: Jukola 2013

Moi,

Tarvitsisin kyydin Padasjoelta Jukolan viestiin Jämpsään, onko kellään autossa vapaata.
Poistulosta en ole varma, kun menisin mieluusti suoraan Joroisiin.

t. Vesa V.

39

Re: Jukola 2013

Olen lähdössä Jämsään. Jos akilles kestää juoksen viitososuuden. Sain sen kun kyselin tilannetta älässältä. Jos akilles ei tunnu kestävän, niin voisin ottaa varamiehen mukaan  Päijätrastin pojista. Onko vapaaehtoisia, vaikka pelkäämättömiä pelkosen poikia.... Testaan kintun alkuviikosta, ehkä keskiviikkona.
Jukka

40

Re: Jukola 2013

Kyytiin mahtuu!
J

Re: Jukola 2013

Moro!

Onnea vaan kaikille ysäri yggösille ja kasari gaggosille Jukolaan. Toivottavasti jysäri kolmonen ei kyykytä kaikkia seuraava päivänä argh2:

Tänä vuonna jää Jukola kokonaan väliin. Taloremppa, työkiireet ja lastenhoito on pitänyt vapaa-ajan vietto ongelmat vähissä. Lastenhoidostakin voi nykyään puhua monikossa, kun huhtikuun alussa pääluku perheessä kasvoi pojan verran.

-Ippe

42

Re: Jukola 2013

Moi!

Onnea Ilpolle perheen lisäyksestä.

Päijät-Rastin telttapaikat Jukolassa ovat Eeronpolku 47 ja 49.

t. Veikko

43

Re: Jukola 2013

Kyytiin mahtuu! Erityisesti mulle varamies kun akilles on vaan vielä ollut arka. Juossut en ole reiluun viikkoon. Viides osuus 7,5 kilsaa, aamulla kuuden maissa. Aion nukkua autossa. Mulla on autopaikka ihan lähellä.
JL

44

Re: Jukola 2013

Moi,

Kiitos kaikkille mukana olleille, oli mukavaa olla pitkästä aikaa tutussa porukassa ja muistella meinneitä. Lisäksi kun kaikilta joukkueilta suoritukset menivät kuten pitikin, tosin aina yleensä jää jotakin parannettavaa.

Meidän 90 -luvun nostalgia porukka "kömysi" viestin läpi kuten pitikin ja laatimani aikataulu piti jotakuinkin kutinsa.

Pate arvioutu 1.38 saavuteetu 1.35
Vesa  1.51, 1.54
Veikko 2.01, 2.03
Hese 1.09, 0.57
Eki 1.08, 0.58
Koista 1.38, 1.48
Mika 2.07 2.02

Aikataulun laadin hyvin MuTu tuntumalta, mutta kokenee porukan arviointi näytti onnistuneen hyvin. Tsemppari napista en tiedä kenelle kuuluu, mutta leipä on laskelmieni mukaan Koistan smile.

t. Vesa

45

Re: Jukola 2013

Moro,

tähän alkuun 26.5. Juhalle lähettämin aikatauluarvion kopio lisättynä toteutuneilla ajoilla.

Niko tavoite 90min, toteutunut 92min
Kimmo tavoite 105min, toteutunut 103min
Juha tavoite 110min, toteutunut 98min
Vesa tavoite 65min, toteutunut 58min
Asser tavoite 65min, toteutunut 64min
Sampo tavoite 95min, toteutunut 86min
Jari tavoite 115min, toteutunut 122min.

Toteutuma oli 22 minuuttia alle tavoitteen. Sijoitus oli kyllä huonompi mitä arvelin.
Eli kaikkiaan jukola oli selvästi nopeampi kuin luulin...

Erityismaininta Nikolle, Kimmolle ja Asserille, jotka tietämättään juoksivat lähes sen mitä etukäteen olin arvellut smile

Juhalle pitkä miinus siitä, että ainoana allekirjoittaneen lisäksi tiesi oman tavoiteaikansa, mutta ei päässyt lähellekään sitä. roll

Muuten oli tylsä maasto. Lyhyt rata oli kyllä melko mukavassa maastossa pääosin. Tuttuun tyyliin sorvasin yhden tyylikkään virheen, joka tänä vuonna maksoi sen 3-4 minuuttia. Tarkempaan arvioon en pääse, kun ainoa tuttu kaveri, joka juoksi saman välin oli Koistinen. 2))

*

46

Re: Jukola 2013

VT wrote:

Juhalle pitkä miinus siitä, että ainoana allekirjoittaneen lisäksi tiesi oman tavoiteaikansa, mutta ei päässyt lähellekään sitä. roll

Näinhän siinä pääsi käymään. Oli tosiaankin niin tylsä maasto että jouduin muuttamaan suunnitelmaa enkä viitsinyt jäädä kartoittamaan enempää, vaan yritin tulla mahdollisimman suoraan rastilta toiselle ja äkkiä pois. Varmastihan sieltä olis hienoja vihreitä risunotkoja löytänyt kun olis vaan jaksanut etsiä. cool

Mutta joo, harvinaisen puhdas suoritus tuli allekirjoittaneelle tänä vuonna. Virheet saa laskea kymmenissä sekunneissa. Letkat meni hitaissa maastokohdissa aika verkkaiseen mutta onneksi kankaalla pääsi juoksemaan omaakin vauhtia ja välillä ihan omia reitinvalintojakin. Kunto riitti tuolla vauhdilla ihan hyvin loppuun asti ja reserviinkin jäi vielä.

Kisajärjestelyt toimi, ainoa miinus tulee siitä pienenpienestä broileripasta-annoksesta. Onneks kuitenkin pyttipannu- ja makkarakoju oli heti teltta-alueen vieressä.

JV

47

Re: Jukola 2013

Mor Jens! smile

Oli erittäin mieleenpainuva tapahtuma! Aika rankkaa on tuo valvominen, kyllä sen joutuu korkoineen kuitenkin maksamaan takaisin.

Raitapaitajengi veti aikalailla sen mukaan mitä olin ennakkoon kuvitellut, eli suunnilleen kakkosjoukkueen sijoille. Varsin hyvin oli porukka talvehtinut, ja jokainen sentään mahtui parin dekadin takaiseen suunnistuspaitaan. Varmasti lähes jokaiselle jäi taas jossiteltavaa, mutta ensi kesänä on taas tilaisuus iskeä. Vuosi aikaa harjoitella!

Oma osuteni meni aika normaaliin tapaan. Yksi pummi, n. 3min, ja muutama pieni koukku tai varmistelu, joista tulee ehkä minuutti yhteensä lisää. Kunto kesti tuon vauhdin ihan hyvin, mutta taitotaso ei sallinut yhtään lisätä tempoa. Nivelet olivat oikein hyvässä tilassa, buranaa tai mobilattia en tarvinnut ollenkaan, eikä kramppejakaan esiintynyt. Kaikenkaikkiaan mukava ja sopiva lenkki!

Oli todella hieno vetää vanha raitapaita päälle ja huomata että muilla tuntui fiilis olevan samoilla aallonpituuksilla.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

48

Re: Jukola 2013

Moro!

Jaahas, viikko meni sitten nopeasti strategioita vääntäen. Tosiaan oli hiukan tylsä maasto ja rata, mutta hienointa pilvetöntä raitapaidassa. Omassa juoksu.ssa sorruin liian hiljaiseen alkuvauhtiin. Legendaarinen kolmosrasti toi tullessaan kompassin hajoamisen ja loppu 11 km olikin sitten tarkkaa kartan lukua. Onneksi kartta oli loistava.

Virheetön suoritus oli myös minulla. Toki joitain varmistuksia oli tehtävä reitinvalinnoissa.

Ens vuonna Ysäri iskee kuuleman mukaan samalla kokoonpanolla. Eli ilmoituksen voi laittaa jo sisään. Pikkasen mietityttää, että miten sinne Kuopioon ja saareen menee:

1. Linja-auto la aamuna padasjoelta
2. Lentokone la päivällä hesasta
3. Auto lauantaina hesasta
4. The Reissu perjantaista su smile

Hyvät Jussit!

Ja kiitokset seurasta!

Pasi

49

Re: Jukola 2013

Erkkilän Jari Hirtniemestä on keksinyt ja ylläpitää liikunnallista juhannusformaattia, Juhannustonnia, jota voipi juosta missä vaan maapallon osassa. Täällä sitä on juostu Ahjolan kentällä  muutaman ukon ja nappulan voimin. Ajattelin juosta tänäkin vuonna kun on testiaikoja edellisiltä vuosilta. Näkee onko pystynyt hidastamaan vauhdinlaskua. Oisko muita lähdössä kentälle?
Jukolassa huudeltiin vanhaan tapaan koodeja. Yksi Russia selkäinen minua arviolta 55 vuotta nuorempi kaveri ei puhunut mitään, hän tuli näyttämään karttaansa ja pyöritti päätänsä. Näytin paikan ja hän lähti kuin ohjus. Seuraavalla rastivälillä hän tuli takaa tukka hulmuten ohi ja muutaman sadan metrin jälkeen taas harhaili ja tuli näyttämään karttaansa...
Tänään voipi seurata netissä MM katsastuksia. Naisten joukkue ei uusiudu, mutta miesten talven harjoitellut maajoukkue on kovilla. Tuleeko Jere Pajunen viestialoittajaksi ja Matte Haldin vielä mukaan.....

50

Re: Jukola 2013

Noita hajontoja kun katselin, niin olisin itse ratamestarina tehnyt aika lailla samanlaisia ratkaisuja. Siinä on sekoitettu kaikki osuudet keskenään niin perustellisesti että ei paremmasta väliä. Vauhdikkaita välejä, mutta ajoittain erittäin vaativia rastipisteitä. Hajontaletkat menevät ristiin ja poikittain toistensa kanssa. Oikeastaan ainoa asia mikä minusta tuntui hieman turhalta oli loppupuolella ollut vanhan hiekkakuopan alue endurourineen. Siellä pyörittiin mielestäni hieman liikaa, mutta toisaalta vieressä oli aika paljon kiellettyjä alueita, joten kokonaisuuden kannalta sitä ei ehkä voitu välttää.

Aikamoinen juoni oli sekin, että seurannassa kartta näytettin peilikuvana!

Itse tein tuon pummini aikalailla samoin kuin Anni-Maija omansa. Luulin meneväni liikaa oikealle, ja rastin kohdalla aloin korjata siis vasemmalle, etenkin kun sinnepäin oli kovasti menossa muitakin. Eihän sieltä mitään löytynyt, ja kun olin itseni lopulta paikantanut niin samoja jälkiä saatoin takaisin palata ja todeta että olinkin mennyt ehkäpä 50m rastista vasemmalle.

No enpä ollut ainoa joka siellä pummaili!

Kesät talvet, satoi tai paistoi