Päijra III - 4. osuus - 7,5 km - 1.22 (tjsp, niin väitetään)
Yleistä
Noin hankalassa maastossa aikani oli oikeastaan ihan kohtuullinen, kun muistaa, että minä myös pummailen ja minun pummejani ei lasketa sekunneissa, vaan minuuteissa. Pahimmat pummit karsimalla uskoisin nykyisellä kunnollani olleen mahdollista alittaa maaginen 10 min/km raja (eli 1.15). Tällä kertaa pummausaikani olivat melko lyhyet, pisin oli varmaankin tuo kakkosrastin pummi, mutta siinäkin aikaa lisäsi muutaman sadan metrin lisämatka pikemminkin kuin eksyksissä pyöriminen.
Tänä vuonna matkan pituus oli minulle juuri sopiva. Toiseksi viimeisellä rastilla alkoi painaa väsy ja tuumailin, että onpa hyvä, että ei ole vielä kahdeksaa kilometriä jäljellä. Juoksentelin suurimman osan ajasta enimmäkseen rennosti. Ylämäessä jotkut houkuttelivat toisiaan kävelemään väittämällä, että ylämäen kävely ei kokonaisajassa paljoa näkyisi. Pöh! Meikäläinen painoi rennon vauhdikkaasti mäkeen ja heikkokuntoiset jäivät nielemään pölyä. Hidas juoksu on aina nopeampaa kuin kävely ja usein se ei väsytä enempää kuin kävely. Sitäpaitsi tuli harjoiteltua mäkijuoksua ennen Jukolaa (Kullasvuoren pitkä nousu, Haku-Veikko ja Aurinkovuori) ja kumma kyllä - vaikka kunto on kehno, mäet jaksan juosta, vaikkakin hitaasti.
Juomarastille ei kannata jäädä lipittelemään näin lyhyellä radalla. Yksi kohtuullisen vauhdikas porukka sortui tuollaisen maallisen ilon houkutuksiin, mutta minä lisäsin hieman vauhtia, sillä pellolla on aina hyvä juosta lujaa.
Jukolaspesiaalia
Kysymyksessähän oli nyt sitten tosi, joten kaikki konstit, joita ajatella saattaa, olivat käytössä. Tämä ei tietenkään sulje pois suunnistamista, mutta Jukolan suunnistus on luonteeltaan sosiaalinen tapahtuma, joten otin käyttööni myös sosiaaliset taidot. Ja uskokaa pois - se auttoi minua valtavasti!
Ensimmäisen kerran hyödynsin puhelahjaani kakkosrastille mennessä, sittemmin myös kolmosta ja muutamaa myöhempää rastia etsiessäni turvauduin metsässä harhaileviin kohtalontovereihini. Kaikki olivat ystävällisiä ja neuvoivat tien rastille jopa melko seikkaperäisesti. Seuraavassa esimerkkejä:
minä: Hei, onkohan tämä nyt tämä suo tässä?
Vastaus: Eiku tää.
minä: aijaa. kiitti (ja pinkaisin kohti rastia)
Minä: Hei, etsitkö rastia 34? Meninkös mä jo siitä ohi?
Vastaus: Eiku mäetin rastia 40. 34 on tota uraa ton kallion takana.
(Ja taas löytyi!)
Uria metsässä oli kohtuullisen paljon ja ne viettivät useimmiten oikeaan suuntaan. Joissain kohdin uravalinta kuitenkin petti ja yleensä se lisäsi aikaani aina vähintään minuutilla. Noissa märissä ojanylitys-pusikkoyhdistelmissä tuppasin valitsemaan vääriä uria...
Esimerkki uran katoamisesta - rastiväli 50 - 58
Ura lähti oikeaan suuntaan, joten ampaisin sille. Harmikseni eräs nopsasti etenevä suunistaja ehti kadota näköpiiristäni, joten jouduin pähkäilemään reitin kanssa itsenäisesti, mikä johti vaikeuksiin hieman myöhemmin. Kuten huomaatte (te, joilla kartta on nenän edessä), suoralla linjalla ylitetään polun Y-haara siitä haaraosata. Ura jatkui risteyksen yli suoraan ja loppui kuin seinään seuraavalla polulla parisataa metriä myöhemmin. Minä "pummi" vetäisin polkua hiukan vasemmalle, kunnes näin uran, jota seuraamalla menin vasemmalta rastin ohi. Tulin takaisin ja huomasinma, että kymmenkunta tyyppiä teki ihan saman virheen (eivätkä edes seuranneet minua). Siinä meni hetki aikaa tajuta, että jos on menny vasemmalta ohi, kannatta juosta oikealle.
Näin jälkeenpäin ajatellen seuraamani ura oikeastaan johti tuolle rastiryppäälle 75-88-101. Oikea reitti olisi ollut juosta Y-haaran vasenta haaraa pitkin mutkaan ja painella kallion harjan kautta/vieritse rastille. Siellä olis varmaan ollutkin valmis ura.
Loppuviitoitus
Osuusaikaani vaikutti olennaisesti myös se, että säästelin voimia vaativaa loppuviitoitusta varten. Yleisesti näytti siltä, että kaikkensa antaneet kilpakumppanit viilettivät silmät sumeina samaa mutaista uraa kohti vaihtoa. No, minä juoksin sen uran vieressä olevaa kovaa maata pitkin... Yritin kiristää koko ajan vauhtia. Tihensin askeltahtia ainakin kolmasti, viimeisen kerran loppusuoralla. Tosin olisi ollut tyylikkäämpää juosta himpun verran säästeliäämmin ja ponkaista täydellä vauhdilla karttatelineelle ja vaihtopuolille. Tämä loppuviitoitus oli sitä osuutta, jolla ei voi pummata, joten silloin on kiva, kun on vielä vähän, mistä puristaa. Metsässä en moiseen pystyisi, vaan törmäisin todennäköisesti puuhun.
Jukolasta noin muuten
Kiva reissu, mukavat seurakaverit ja ennenkaikkea tänä vuonna ihmeen edullinen ja todella maukas ruoka. Omiin eväisiin kannattaa siis satsata! Huomioisin myös positiivisena yllätyksenä melko asialliset WC-tilat ja pienen metsikön leirialueen reunalla. Vesi pesualueella oli kuumaa! Saunasta en viitsinyt maksaa, koska todennäköisesti saunapuilla oli lämmitetty saunan sijasta vettä.
Päätän tämä hieman sekavan raporttinin tähän - hieman on väsähtänyt olo. Yritetään saada kuvia nettiin vaikka huomenna. Siis yritetään.
:lol::lol:
eikä Tangon polvesta:(.
