1 (edited by Eki 16-11-2008 13:32:28)

Re: Pitkä lenkki

Terveh!

Syksy on pitkien ja rauhallisten lenkkien aikaa. Näkyypä niitä monet tehneen (mm. Jorma tunneleissa ja Runneri wihaisesti taas täyden satasen). Minäkin kävin köpöttelemässä maratonin sen synnyinseuduilla Kreikan maalla.

Tänä vuonna Kunnon Rakentajat suuntasivat Ateenaan kokemaan "alkuperäisen" maratonin tunnelmaa. Sama reitti oli käytössä 2004 olympialaisissa. Kyseessä ei ole lenkki, vaan kisa alkaa Marathonin kylästä ja päättyy Ateenaan vanhalle olympiastadionille eli Marmoristadionille. Tällä kyseisellä urheilupyhätöllä pidettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset 1896, ja vuoden 2004 kisoissa kuulantyönnön mitalit ratkottiin myös tällä perinteikkäällä stadionilla.

Lähtöpaikalla paloi tuli olympiasoihdussa, ja viileähkössä aamutuulessa n. 4500 juoksijaa lähti taivaltamaan Feidippideen jalanjäljissä kohti Ateenaa. Reitti tosin oli noista Marathonin taistelun ajoista huomattavasti siloittunut, sillä koko matka oli asfalttipäällysteistä, pääosin moottoritietä. Lähdön jäleen aamun viileys vaihtui nopeasti matkalämpöön ja pieneen hikeen, auringon paistaessa ilman lämpötila oli parinkymmenen asteen paikkeilla. Siis erinomainen juoksukeli. Reittiä ei pidetä mitenkään nopeana, sillä siinä on korkeuseroa aika tavalla, ja lähtöpaikkakin on selvästi alempana kuin maalipaikka. Nousut ovat loivia ja pitkiä, pisin ylämäki alkoi n.18km kohdalta ja jatkui yhtämittaisesti lähes 32km kohdalle. Siitä maaliin asti olikin sitten alamäkeä, mikä helpottikin huomattavasti viimeisten kilometrien taivallusta.

Omalta osaltani juoksu meni hyvin, mitään varsinaisia vaikeuksia ei ollut. Huolto matkan aikana toimi loistavasti, juotavaa oli runsaasti tarjolla, paikoin jopa CocaColaa! Lähdin matkaan rauhallisesti, ja samaa kyytiä pystyin pitämään loppuun asti; toinen puolikas meni vain 36 sekuntia hitaammin kuin ensimmäinen. Loppuaikani oli 3.39.16, mihin olen tyytyväinen, sillä takana on varsin huono harjoitteluvuosi.

Kolmen ja puolen tunnin raja jäi tältä kesältä saavuttamatta (tämä oli ainoa maraton, jonka juoksin, sillä Helsingin aikoihin minulla oli käsi kipsissä), joten ensi kesälle on tavoitetta. Kunnon Rakentajat suuntaavat ensi syksynä Venetsiaan, ehkä minä taas siellä joukossa mukana. Kovimpana kärkenä rakentajilla oli tällä kertaa sarjan H45 hallitseva Suomen mestari Jari Uusitalo, jolta juoksu vei 2.53.27. Ensi kesänä Jarilla on tähtäimessä veteraanien MM-mittelöt. Meillä muilla onkin sitten hieman maltillisemmat tavoitteet!

Hyvää ja ahkeraa lenkkeilysyksyä kaikille!

Kesät talvet, satoi tai paistoi

Re: Pitkä lenkki

Päijät-Rasti on edustettuna hiihdon maailmancupissa kohta myös ulkomailla, kun Jukolan aloitusosuuden experttimme Niklas Colliander edustaa Suomea Dusseldorfin kaupunkisprintissä. Kyseessä on miehen ensimmäinen edustuskeikka rajojemme ulkopuolella, kotimaan WC-tapahtumissa startteja on tullut jo useampiakin.  :klap:

Koskahan tulee ensimmäinen edustus Ala-Porasan Pirkkojen nimissä?

Kesät talvet, satoi tai paistoi

Re: Pitkä lenkki

http://www.niklasxc.fi/

Tuolta kun oikein kaivelee, löytyy lyhyt kuvaus myös viime kesän jukolan avauksesta. roll

4

Re: Pitkä lenkki

Tämä tarina sopinee hyvin tähän ketjuun koska lopputuloksena oli vain pitkä lenkki eikä mitään muuta.

Viikonloppuna oli Esport Areenalla 24 h juoksu johon valmistautuminen meni kaikkine tankkauksineen ihan OK, kuntokin kaiketi parempi kuin koskaan ts. juoksija intoa täynnä kuin ilmapallo, mitä nyt alkuviikon flunssa vähän vei terää.

Alkuhan meni ihan OK, Stubb ampui juoksijat matkaan, hienoa porukkaa mukana, joukossa tuttujakin... tunnelma katossa... muutama tunti meni ihan heittämällä. Yllättävän lämmin ja kuiva ilma vähän yllätti.

Neljän tunnin kohdalla ( ~40 km) alkoi sitten vetään jalat jumiin oikein kunnolla vaikka vauhti oli tarkoituksella hiljaista eli noin 6 min/km.
Siirryttiin suunnitelmaan B eli 20 min juoksua sitten juomaa ja ravintoa sisään ja kierros (400 m) kävelyä.
Tämä toimi jonkun aikaa, ehkä 60-70 km asti, sitten oli siirryttävä kokonaan kävelyyn joka kuulostaa tietty helpolta... mutta ei sekään kulje enään kun on juoksulihakset juostu jumiin, kävelyn saldona vielä alaselkäkin ja lonkat tilttiin.
Ei muuta kuin hierojalle, tai oikeastaan kaksi hieroi samaan aikaan niin hommassa meni vain muutama minuutti, (palvelu pelasi) tässä vaiheessa tosin ihan sama vaikka olisi mennyt 20 min.

On the road again, järjestävän tahon hyviä eväitä syöden mm. suklaata, pastaa, leivoksia ym. normaalien urh. juomien ym. lisäksi.
Järki sanoi että kannattaisi lopettaa, mutta yllättäen juoksu kulki vielä pienen hetken kunnes noin 87 km kohdalla oli aika myöntää että räpistely riittää tällä erää.
Varmasti lepäämällä pari tuntia olisi selvinnyt radalle vielä mutta huonon alun jälkeen oli kutakuinkin motivaatio nollassa, tarkoitus oli kuitenkin edetä 24 h ja saada jonkinlainen tulos eikä nukkua välillä.
Puolen yön paikkeilla siis chipin palautus ja homma oli siinä.

Tälläisellä aloitusvauhdilla odotukset oli että vasta kun on 100+ km lasissa niin sitten alkaa vasta vähän ahdistaan nyt oli jotain vialla, syitä ja seli-seliä on montakin, uskon että ennen kokematon jalkojen jumiutuminen johtui oudosta juoksualustasta (mondo = kova), uusista lenkkareista, joilla juostu noin 50 km, sekä liian kovat harjoitusvauhdit, normaali PK lenkillä vauhti on 5:00-5:20 / km, olisi pitänyt harjoitella ennenkaikkea lajinomaista vauhtia mikä meikäläisen tapauksessa lienee n. 6min/km, nythän nuo PK lenkit meni niin  kuin olisi harjoittellut  maralle tai sataselle.

Mitä siis tästä opimme? Tuskin mitään... mutta niin mielenkiintoinen kokonaisvaltainen kehon kestotesti tuo 24h juoksu on että joskus sitä täytyy kokeilla uudestaan...
Ja tunnelmahan on tälläisissä sisärata kisoissa käsin kosketeltava, mitä se olisikaan ollut viimeisen tunnin aikana viimeisiä kilometrejä raahautuessa... se täytyy selvittää joskus tongue

Päätän raporttini tähän ja vaivun talviuneen...

5

Re: Pitkä lenkki

Hyvä Ilpo! Klingan Esa sanoisi, että tuskin itse pystyisin parempaan. Ja entinen Sipoon Poika sanoi kun oli päässyt tytön sängyn laidalle istumaan, että  "tähän asti on mennyt hyvin"...... Zeiel

Re: Pitkä lenkki

Matka     Kokonaisaika     Osuusaika     Min/km     Sij.
5 km     0.23.14     23.14     4.38/km     1284
10 km     0.46.21     23.07     4.37/km     1224
15 km     1.09.59     23.37     4.43/km     1211
20 km     1.33.14     23.15     4.39/km     1119
Half marathon     1.38.18     5.03     4.36/km     1106
25 km     1.56.14     17.56     4.36/km     1013
30 km     2.20.31     24.16     4.51/km     987
35 km     2.46.22     25.50     5.10/km     928
40 km     3.12.16     25.54     5.10/km     882
Maali     3.23.14     10.57     4.59/km     873

lähde: http://resultat.marathon.se/SM2009/star … p;Lan_ID=2

Taitaa mies olla kunnossa...lupaa hyvää syksyn sm-viestiin. Enää tarvii saada allekirjoittaneelle lisää vauhtia...Tangohan on aina kunnossa. cool

Mutta vielä kerran Vvi:lle :klap: :kumarran: :klap: :kumarran: :running:

7

Re: Pitkä lenkki

Moi Jukka! Muistat sie niitä Masan ja miun  aikoja maratonilta?
Wäiski

8

Re: Pitkä lenkki

mr. * wrote:

Matka     Kokonaisaika     Osuusaika     Min/km     Sij.
5 km     0.23.14     23.14     4.38/km     1284
10 km     0.46.21     23.07     4.37/km     1224
15 km     1.09.59     23.37     4.43/km     1211
20 km     1.33.14     23.15     4.39/km     1119
Half marathon     1.38.18     5.03     4.36/km     1106
25 km     1.56.14     17.56     4.36/km     1013
30 km     2.20.31     24.16     4.51/km     987
35 km     2.46.22     25.50     5.10/km     928
40 km     3.12.16     25.54     5.10/km     882
Maali     3.23.14     10.57     4.59/km     873

lähde: http://resultat.marathon.se/SM2009/star … p;Lan_ID=2

Hyvin vedetty Stokiksen helteessä !

Re: Pitkä lenkki

Hyvin on Vesa vetänyt, melkeinpä kateeksi käy! Koko ajan on selkiä tullut vastaan, vaikka vauhti loppua kohti on hieman tippunut, joten eipä ole tainnut jäädä voimia juuri käyttämättä.

Tämä taitaakin jäädä PäijRa:n pohja-ajaksi tältä kesältä?

Kesät talvet, satoi tai paistoi

10

Re: Pitkä lenkki

Terve Väiski ja muut maratoonarit!
Jos yritän muistella 70-luvun maratooniaikoja, niin Hongan Jussilla lienee paras aika. Sm neljäs Montrealin vuonna, jotain 2.24. Virtasen Matti kai 2.27. Väiski Patama, sä juoksit jotain 2.38. Ilpo Iittala 2.52... alle kolmen kumminkin. Mä en päässyt alle kolmen. Ehkä rikkomattomin aika on Hongan Jussilla Kesoililta vahaa tietä Auttoisten Hanaporin silloiselle Patamalle, matka 10,3 km, aika 30.30, jonka voin tarkistaa päiväkirjoistani, jos on tarvis. Ite juoksin sen jotain alle neljäkymmentä. Kolmetonnia meni Jussilta jotain 8.24. ja kaikki Jukolan ykkösjuoksijat alle kymmenen minuutin.  Että silleen....

11

Re: Pitkä lenkki

Kyllä on poijaat kovia aikoa juosseet, sillä katselin tämän vuoden tuloksia Tukholmasta ja vain kaikkiaan 12 juoksi alle 2.30  ( vain 2 suomalaista) ja alle 3 tunnin aikoja miehissä 186 ja naisissa 9, kun kuitenkin juoksuun lähti 14890 juoksijaa. Ehkä keli rassasi, sillä lähdössä oli 25 astetta ja kuumimmillaan kisan aikana 29 astetta.
Mutta silti ei voi kuin ihailla 70 luvun juoksijoiden tasoa. :klap::running:

12

Re: Pitkä lenkki

Vesa wrote:

Kyllä on poijaat kovia aikoa juosseet, sillä katselin tämän vuoden tuloksia Tukholmasta ja vain kaikkiaan 12 juoksi alle 2.30  ( vain 2 suomalaista) ja alle 3 tunnin aikoja miehissä 186 ja naisissa 9, kun kuitenkin juoksuun lähti 14890 juoksijaa. Ehkä keli rassasi, sillä lähdössä oli 25 astetta ja kuumimmillaan kisan aikana 29 astetta.
Mutta silti ei voi kuin ihailla 70 luvun juoksijoiden tasoa. :klap::running:

Totta, taso on pudonnut viimeisen kymmenenkin vuoden aikana paljon, harrastajia on tullut lisää mutta kovia juoksijoita on vähän. Tukholmassa taisi parhaan Suomalaisnaisen aika olla 3:06...
Mistä lie johtuu ? Ei taida nykyelämä olla fyysisesti kovinkaan haastavaa, näppiksen takaa ei paljon saa hyötyliikuntaa ja lapsetkin tykkää enemmän pleikkarista kun liikunnasta... (ehkä vähän kärjistäen...)
Ja imua taitaa olla enemmänkin "kivoihin" joukkuepeleihin kuten sählyyn yms.
Kestävyysurheilu taitaa monen nuoren mielestä olla tylsää puurtamista... (kyllä se tietty joskus sitäkin on)
No, pääasia kai kuitenkin että väki pysyisi jotenkin  liikkeessä !

13

Re: Pitkä lenkki

Harjoittelu kannattaa!

On tuo kekkosenaikanen porukka ollut sellaisessa kunnossa, että nykyisen ykkösemmekin juoksijat jäävät minuutin joka kilometrillä! Ylläksellä -94 oltiin kärkeä perässä 75 minuuttia, joten ... lähempänä oltaisi oltu, jos minuutti kilometriajasta olisi saatu pois!

Kesät talvet, satoi tai paistoi

14

Re: Pitkä lenkki

Kiitos Jukka! Muistaakseni Masa juoksi Valkeakoskella 2.23,vuosi 1984,miulla meni siellä silloin 2,54. seuraavana vuonna Seinäjoella 2.40,tosin kalevan kierroksen voittaja edesmennyt Hannu Mäkirintä painoi 2.17.Wäiski.

Re: Pitkä lenkki

KUMARRUS JA KUNNIOITUS! :kumarran:  :klap:

Nimimerkki "Painossa pärjätään"

16 (edited by Eki 16-06-2009 21:49:06)

Re: Pitkä lenkki

Suunnistamista on Jukolan jälkeenkin.

Jotenkin kai tuo sikamainen flunssakin on osasyyllisenä siihen, että palautuminen sinänsä helpohkosta ja lyhyehköstä juoksusta ei oikein ota tulta. Tänään vielä olo on ollut aikas raukea, mutta rakentajarasteille oli lähdettävä, olihan kyseessä myös RIL:n mestaruusmittelöt. Maastona oli varsin rankka Pirttimäen alakulma "Ryssänkallio". A-rata on 7 kilometriä, ja rata aikamoista siksakkia ja ristiinmenoa. Lähes tunnin kun olin köpötellyt, alkoi väsy jo tulla puseroon ja kramppi jalkaan, mutta rasteja vain tuntui riittävän. Pitipä oikein katsoa koko rata, ja muutama voimasanakin taisi ilmoille päästä, kun huomasin, että kohta ollaan vasta puolivälissä rataa! Jukolauta, kun otti Jukola koville, enhän enää jaksa tavallista iltarastirataa kahlata läpi!

Juomarastiakin kovasti kaipailin, mutta eipä sellaisia ylellisyyksiä täällä ollut; sen viransijaisena sai toimia suopuro. Jotenkin ne rastit lopulta eteen tulivat, ja viimein se maalileimauskin oli kortissa. Lähtöpaikalle oli ollut 1,5km hölköttelyä, ja takaisin kisakeskukseen Oittaalle olikin sitten 1,5km kävelylaahustamista. Ja pohkeet krampasivat koko ajan!

Korttia purettaessa sitten paljastui se, mitä jo olin ounastellutkin; OCAD oli vetänyt ratamestaria retkuun, ja matkat olivat 1,5 -kertaiset ilmoitettuun nähden. Siis seitsemän kilsan rata olikin 10.5 km!

Saunassa eräs kaveri kertoi, että oli Mikkelissä juossut ankkuriosuuden, jonka oli selvittänyt 10 min nopeammin kuin täällä "seitsemän kilometrin" radan. Sinänsä radassa ei ollut valittamista, mutta otti se näemmä muillekin koville kuin vain minulle!

Kesät talvet, satoi tai paistoi

17

Re: Pitkä lenkki

Eki wrote:

Korttia purettaessa sitten paljastui se, mitä jo olin ounastellutkin; OCAD oli vetänyt ratamestaria retkuun, ja matkat olivat 1,5 -kertaiset ilmoitettuun nähden. Siis seitsemän kilsan rata olikin 10.5 km!

Täälläkin epäiltiin tänään jotain samaa, kun ei tahdottu uskoa, että iltarastirata oli vain 2,7 km - siis linnuntietä... Taisi väsy painaa muillakin jaloissa tai sitten Mikkelissä unohtui millaista maastoa kotikulmilla on (kivikkoista, niljakasta ja inhaa + ryteikköä - no se on kiinni reitinvalinnasta!).

Rasteja pois hakiessa itsestäni tuntui, että pyrähdykset täydellä vauhdilla ylämäkeen ja polkua pitkin menivät oikein hyvin. Taidan olla jo tänään paremmassa juoksukunnossa kuin Jukolassa. Rehellinen ollakseni eteneminen kivikossa oli puolestaan aika hidasta.

nim. nousuhu...kunnossa ollaan

ps. onkohan AM-pitkällä matkalla sarjaa H45RR tai edes H45TR?

18

Re: Pitkä lenkki

Olipahan aika hiljainen pitkäaamulenkki tänään. Vaikka harvoinpa tällä kylällä toiseen lenkkeilijään törmää missään vaiheessa päivää. Lenkin loppuvaiheessa tosin tuli vastaan kaksi lenkkeilijää, joten muitakin aamuvirkkuja täällä näkee.

Aamu oli kuitenkin hieno, päivällä on niin mahdottoman kuumaa. Niin juu, lähdin lenkille noin kaksikymmentä yli viiden, ilmassa oli lämpöä niukasti yli 10 astetta, pellot olivat aamukasteesta valkoiset - äkkiä sitä olisi voinut luulla vaikka kuuraksi.

Vuoden ensimmäinen 15,8 km lenkki. Aikaa on vaikea arvioida, koska polarista loppuivat patterit maanantaina illalla. Mutta en sentään alle tunnissa juossut, vaan epätarkan ajan mukaan hiukan alle puolitoista tuntia. Ei kovin hääppöinen aika, mutta kokeilkaa itse juosta pilkkihaalarit päällä*.

nim. tähtäimessä 39.59 / 10 km

Re: Pitkä lenkki

tm wrote:

Olipahan aika hiljainen pitkäaamulenkki tänään. Vaikka harvoinpa tällä kylällä toiseen lenkkeilijään törmää missään vaiheessa päivää. Lenkin loppuvaiheessa tosin tuli vastaan kaksi lenkkeilijää, joten muitakin aamuvirkkuja täällä näkee.

Aamu oli kuitenkin hieno, päivällä on niin mahdottoman kuumaa. Niin juu, lähdin lenkille noin kaksikymmentä yli viiden, ilmassa oli lämpöä niukasti yli 10 astetta, pellot olivat aamukasteesta valkoiset - äkkiä sitä olisi voinut luulla vaikka kuuraksi.

Vuoden ensimmäinen 15,8 km lenkki. Aikaa on vaikea arvioida, koska polarista loppuivat patterit maanantaina illalla. Mutta en sentään alle tunnissa juossut, vaan epätarkan ajan mukaan hiukan alle puolitoista tuntia. Ei kovin hääppöinen aika, mutta kokeilkaa itse juosta pilkkihaalarit päällä*.

nim. tähtäimessä 39.59 / 10 km

Katos katos, toihan kävis mulle melkeen iltalenkistä, koska vielä 03:00 alottelin uutta elokuvaa tongue

nimim. myöhäisen linnun ei tarvii syödä matoja.

Re: Pitkä lenkki

Tuohan alkaa muistuttaa Koistisen aikataulua!

lol

21 (edited by Eki 16-08-2009 22:08:50)

Re: Pitkä lenkki

:running2:   :running:

Helsinki City Marathon juostiin jälleen hienossa kelissä. Lämpöä oli parikymmentä astetta ja ilma puolipilvinen poutasää, joten rispaantunut suunnistuspaita oli mitä mainioin asuvalinta reissulle. Pienenä miinuksena tämänvuotiselle tapahtumalle oli se, että olympiastadion ei naisten futiksen takia ollut maratonin käytössä, joten stadionin nurtsilla makailu jäi tältä kesältä kokematta. Muilta osin järjestelyt sujuivat aikaisempien vuosien malliin, suurempia puutteita ei ollut.

Tällä kertaa olin juoksukunnostani aika varma, ja niinpä asetin aikatavoitteenkin jo ennen juoksua: 3.33.33 (tämä legendaarinen aika juolahti kerran mieleeni rullahiihtolenkillä). Lähtöhetkellä sitten Polar meni täysin tilttiin eikä suostunut näyttämään edes normaalia kellonaikaa, mikä luonnollisesti vaikeutti aikatavoitteen edistymisen seurantaa. Vaikka kyllähän tuon taktiikan tietää ilman kelloakin: puoliväliin mennään rauhallisesti, paluumatkalla voi sitten kiristää tempoa, jos rahkeissa varaa riittää.

Olin lähtörytäkässä aika lailla häntäpäässä, lähtöviivallekin ehdin vasta reilut 3 minuuttia lähtömerkin jälkeen. Törmän Henri bongasi minut porukasta, ja siinä jutellessa hölkkäilimme yhtä matkaa kymmenkunta kilometriä. Porukka alkoi pikkuhiljaa harveta, ja juoksu muuttui väljemmäksi. Keli oli mainio, ja juoma maittoi. Puolimatkaan tultaessa olo oli hyvän tuntuinen, ja aikaa oli kulunut n. 1.48. Jos kello olisi toiminut, olisin ehkä mennyt minuutin tai pari nopeammin. Espalla oli tiivis tunnelma ja askel pelasi hyvin. Tilaa oli hyvin, ja lisäsin vauhtia. Meno oli kuosissaan aina 35km asti, missä alkoi hieman tuntua väsymisen merkkejä. Siinä vaiheessa tasailin menoa hieman, ja loppu tulikin aina maaliin asti aivan kohtuullisesti. Mitään varsinaisia vaikeuksia tai ongelmia ei ollut; ei pistoksia, ei kramppeja, ei energianpuutetta, ei yrjöä. Gatorade tosin jäi viimeisen tunnin aikana vatsaan molskottamaan, joten vähensin juomista ja join joskus pelkkää vettä. Väsynyt toki olin, ja loppukirioptio jäi kokonaan käyttämättä.

Bruttoaikani on 3.33.56, ja nettoaika 3.30.38. Ensimmäinen puolikas nettosi 1.47.54 ja toinen 1.42.44.

Haku-Veikon aikatavoitteeni saavutin mukavasti, eikä 3.30 alituskaan kovin kaukana ollut. Hieman tasaisemmalla vauhdinjaolla se olisi saattanut onnistua täälläkin.

Maalissa bongasin tutun rispaantuneen suunnistuspaidan, ja Koistinenhan se siinä oli! Juha kokeili kovaa aikaa ja aloitti rohkeasti, mutta nyt ei sattunut se hyvä juoksu kohdalle, ja toinen puolikas kouli miestä kovalla kätösellä. Aika 3.29.31 ei ole huono, mutta onnistuessaan Koista vetää selvästi kovempaakin. Samaan kasaan saapui myös Henkka, jonka tavoitteena oli ollut 4 tunnin alitus. Aika 3.44.54 on hieno saavutus nuorelta mieheltä, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin (miten lie sukupolvien välinen nokkimisjärjestys maratonaikojen suhteen? ). On hienoa saada hieman nuorennusleikkausta tähän muutoin niin varttunutta nuorisoa olevaan PäijRa:n (ts. Ala-Porasan Pirkkojen) maratoonariporukkaan!

Oli myös erittäin hienoa, kun yleisöstä tuli kannustusta. Yllättäen tuttuja löytyi reitin varrelta, ja kannustus tällaisessa leikissä vaikuttaa todella myönteisesti, joten kiitos kaikille siinä hommassa mukana olleille!

Ulkoministeri Stubb on viime aikoina joutunut hieman selittelemään ja perumaan puheitaan, mutta tällä kerralla hän puhui kyllä pelkkää asiaa sanoessaan, että paras palautusjuoma maratonin jälkeen on iso tuoppi olutta! Siihen ei ole muuta lisättävää tai täydennettävää, kuin että ”huurteista olutta”.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

22

Re: Pitkä lenkki

Laitetaanpa raporttia vaikka johan tästä on viikko kun olin pitkällä lenkillä.
Eli siis 8.8. Veteraanien MM-kisoissa maratonilla Lahdessa.
Lämmintähän tuolla oli ja se kyllä hirvitti jo etukäteen, lähdössä 20 C, toisella lenkillä ties mitä, varmasti ainakin 25 C.
Lähdin tietoisesti riskivauhdilla olosuhteisiin nähden eli 3h:n vauhtia, sitä kestikin noin 25 km asti, puolimatkassa aika oli noin 1:29, 30 km kohdalla oltiinkin jo minuutti perässä. Ja loppumatkalla (12 km) tuli turpaan 6 min lisää.
38 km kohdalla alkoi kramppaamaan oikea pohje, 40 km kohdalla myös vasen eli käytännössä Jalkarannan mäistä joutui osan kävelemään ja lyhtypylväisiin joutui nojailemaan ja venyttelemään pohkeita. Koskaan, missään kisassa ei ole ollut kramppeja ennen tätä.
Loppuaika 3:07:22 eli riskinotto ei nyt tällä kertaa tuottanut tulosta mutta täytyyhän sitä arvokisoissa yrittää vähän enemmän !
Tunnelma kisassa oli hieno, yleisöäkin oli kannustamassa ihan kohtuulisesti.
Järjestelyistä sen verran että itse henkilökunta oli kohteliasta ja jämäkkää mutta esim. juomapisteet oli kyllä ihan liian pitkillä välillä vaikka niitä oli helteen vuoksi lisättykkin.
Call roomin aidatulla alueella, (mistä ei siis saanut poistua enään starttia) oli huikeat 5+5 bajamajaa / 1000 juoksijaa.... ja kun suurinpiirtein kaikki käy vessassa viimeisen puolentunnin aikana niin jonot oli riittävät.
Itse reitti oli näyttävä rantamaisemineen mutta ei kyllä mikään nopea, ja henk. koht. en kauheasti tykkää juosta hiekka-alustalla (Ruoriniemi- Ankkurin alue).

Syksymmällä jos kokeilis vielä vauhtia viileämmällä kelillä...

M70 sarjassa oli voittajalla aika huikea tulos.... 3:01... siinä riittää pitkän tähtäimen tavoitetta melkein kenelle tahansa...:o

23

Re: Pitkä lenkki

Kuuma Lahdessa oli! Sen voin sanoa, sillä seurasin maratonia paikan päällä.

Minun mielestäni sija 22 MM-kisassa ei ole huono, puhumattakaan ajasta 3.07, etenkään siinä paahteessa ja sillä radalla ja sillä huollolla! Luonnollisesti isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka se ei aina pyydykseen käykään. Kun se sitten koukkuun jää, tuntuu se sitäkin paremmalta!  big_smile

Kesät talvet, satoi tai paistoi

24

Re: Pitkä lenkki

Pitkää lenkkiä Jyväskylässä Finlandia maratonilla... Aika kaksijakoiset mielialat kisan jälkeen... 3:00:32 eli niukasti jäi kolme alittamatta mutta 13 v vanha Joutsenon ennätys parani 3 min joten loppupelissä täytyy kai olla tyytyväinen.

Lähdin 3 h vauhtia alussa ja pientä jäykkyyttä oli reisissä mutta ihan hyvällä rytmillä kuitenkin lähti juoksu rullaamaan puolikkaan aika noin 1:28:10 eikä mitään ongelmia, 35 km kohdallakin oli vielä yli minuutti hyvää varastossa samaan aikaan kuitenkin tuntui ensimmäinen nykäys oik. pohkeessa ja Kuokkalan sillalle (vai mikä se nyt oli ennen Viherlandiaa) noustessa homma menikin kävelyksi, samalla käärin kompressiosukat rullalle...

Viherlandian juottolan jälkeen homma kulki ihan kohtuullisesti mutta kyllähän siinä vaiheessa alkoi olla jo pelko per...ssä,  kun välillä pystyi juoksemaan ihan hyvin, välillä hölkäten ja muutamia kävelyaskeleita eli matkanteko oli melko nykivää. 41 km kohdalla oli vielä reilu 5 min aikaa alle kolmen mutta kun yritti kiristää niin pohkeet hirtti kiinni välittömästi eli kävelyä ja pienet venyttelyt sitten ja siinähän se homma kusahti lopullisesti. Ei ehkä ollu maailman hilpein ilme maalilinjalle tullessa.
Ilman kramppeja ei olisi ollut vaikeuksia alittaa kolmea tuntia, mutta näin tällä kertaa.

Ekaa kertaa oli omat juomat mukana ja se nopeuttikin juottopisteellä toimimista mukavasti ja sekoituskin oli ilmeisen sopiva kun ei mitään ongelmia ollut.
Sää oli likipitäen täydellinen, niihin kohtiin joihin tuuli enemmän pystyi juoksemaan jonkun selän takana.
Rytmiryhmät piristi mukavasti juoksua matkalla ja muutenkin järjelyistä on vaikea keksiä mitään moitittavaa.
Hieno tapahtuma tämä !

25

Re: Pitkä lenkki

Hieno suoritus! :klap:

Harmillisia nuo jalkoihin iskevät krampit juuri silloin, kun on kova tulos tuloillaan... nim. kokemusta on. Pohje kun alkaa kunnolla krampata, niin siihen katkeaa juoksu. Kerran on tullut suunnistaessa ja useammin juostessa. Muutama vuosi sitten piti juosta Auttoisilta 15 km testilenkki ja oikea pohje alkoi kramppaamaan ensimmäisen kilometrin jälkeen. Ensin kinkkasin, sitten linkkasin ja lopulta hyppelin hetken yhdellä jalalla. Onneksi ei ole vastaavaa sattunut enää viime aikoina.

26

Re: Pitkä lenkki

ERM:lla Jykän kanssa

Tulipa taasen ulkoiltua ihanaisessa syyskelissä, kun Espoon Rantamaraton hölköteltiin 20.09.2009. Reitti ei varmastikaan ole sieltä nopeimmasta päästä, sillä suuri osa radasta oli hiekkapintaista ulkoilupolkua, jossa oli paikoin ihan tuntuvia nousujakin. Loppupuolikas edettiin Espoon rantaa monenlaisella alustalla. Keli oli niin hieno, kuin se Suomessa tähän aikaan vain olla voi: lämmintä +18, ilma varsin tyyni ja aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta. Lyhythihaisen paidan ja shortsien keli, ajoittain olisi aurinkolaseillakin ollut kysyntää!

HCM oli mennyt hyvin, mutta sen jälkeen olin lenkeillä huomannut, että paras kunto tältä kesältä taitaa olla jo takanapäin, ja nyt havainto sai vahvistusta. Juoksu ei ollut yhtä kevyttä ja vaivatonta missään vaiheessa, vaikka tosin ei kovin vaikeatakaan. Puolivälissä kyllä tiesin, että nyt ei loppupuolikkaalla vauhtia ainakaan kiristetä, kiitollinen saa olla, jos ilman vaikeuksia maaliin asti selviää. Kolmenkympin jälkeen tuntui pohkeessa muutama vihlaisu, mutta ei varsinaisesti krampin oireita sentään. Kaukana ei tuo harmiteltava kaveri nytkään ollut, mutta ilmeisesti osasin jo hyvissä ajoin sen verran heivata tahtia, että balanssi säilyi plussan puolella. Pitääpä taas todeta, että maratonilla kolmenkympin jälkeen valkenee aivan uusi maailma, joka joskus tosin meinaa ennen neljääkymppiä jo pimetäkin!

Maaliin siis pääsin taas juosten, aika 3.32.26, mihin olen hyvin tyytyväinen. Toinen puolikas vei 1.08 kauemmin kuin ensimmäinen, joten kovin pahasti en zipannut, vaikka loppupuoli olikin nopeampaa edettävää kuin radan alkuosuus.

Olihan siellä tuhatkunta muutakin alan harrastelijaa, yksin ei juurikaan tarvinnut edetä. Mm. valtionvarainministeri Jyrki Kataisen kanssa juoksentelin jonkin aikaa. Samoin bongasin reitiltä YleX:n Peltsin, jota maalissakin vielä kuvattiin ja jututettiin (lienevätkö otokset joskus näköradiossa näytillä?).

Rankkaahan tämä leikki on, mutta aikansa kutakin: tänään tätä, myöhemmin ehkä jotakin muuta. Paikat säilyivät aika hyvin ehjänä, muutama verirakko varpaisiin tuli. Kynsiä varpaista ei tällä kertaa lähtenyt, kaikki kahdeksan olivat mukana vielä maalissa.

Se tässä vielä pitää todeta, että kun sunnuntaina juoksee maratonin, niin maanantai-aamuna ei työteho ole kovinkaan kummoinen!

Kesät talvet, satoi tai paistoi

27

Re: Pitkä lenkki

Hyvin vedetty ! Ilmeisesti maratonilla ei ollut samanlaista ruuhkaongelmaa kuin puolikkaalla ?
Hyvät juoksukelit vaan jatkuu... pakko käyttää hyväksi ennenkuin loska ja pakkaset saapuvat :running:

28

Re: Pitkä lenkki

Kolmas maraton yhdeksän viikon sisään, ilmeisesti kroppaa on koulutettu tarpeeksi koska kolmas kerta toden sanoi ja kunto kesti, Vantaa VO2 maraton aika 2:56:58 big_smile sivussa tuli uusi ennätys puolikkaallekin noin 1:26:17.
Mitään ennakko-odotuksia ei kisan suhteen ollut kun kausi alkaa olla näin ehtoopuolella, ei tuntunut juoksu missään vaiheessa erityisen helpolta tasainen tuska päällä alusta lähtien, varmasti turhankin tiukka tahti alussa koska puolikkaan aikakin oli noin 2 min nopeampaa kuin neljä viikkoa aikaisemmin J:kylässä, pieni pelko per....ssä jatkoin kuitenkin samaa vauhtia, välillä mentiin jopa 4 min/km vauhtia kun oli sopiva selkä edessä. 30 km kohdalla 5 min hyvää 3 h alitukselle eli pienen pieni usko oli alitukseen mutta sen verran puutunutta ja tuskaista juoksu alkoi olla että mitenkään varma alituksesta en ollut kuin vasta kuin noin 38 km kohdalla. Viimeisellä kympin kierroksella kello kävi väärään suuntaan 2 min tavoiteaikaan nähden mutta kun etumatkaan oli se 5 min niin alitus oli lopulta aika helppo... tasaisemmalla vauhdinjaolla olisi ehkä kikistelty max. minuutti pois loppuajasta.

Muuten itse tapahtuma ihan OK, perusasiat kunnossa mutta tarjoilut ei ehkä ihan Jyväskylän veroisia ja tunnelmassa Vantaa jää vielä enemmän jälkeen.
Reitti on kyllä nopea ja ilmakin oli suosiollinen, taso kovempi kuin J:kylässä.

29

Re: Pitkä lenkki

:klap: Hyvä suoritus, pitääpä todeta!  :klap:  Keli taisi olla juoksenteluun varsin sovelias, sen verran kovaa siellä on tossua toisen eteen pistelty.

Miten käy motivaation nyt, kun tuo haamuraja tuli selkeästi alitettua jo tämän kauden päätteeksi? Minulle itselleni jäi tavoite (kolme ja puoli tuntia) sen verran lähelle, että uskon ja toivon sen toimivan motivaattorina tulevana rospuuttokautena lenkille lähtemisessä, niin että ensi kesänä paras tulos olisi lähempänä kolmea kuin neljää tuntia.

Tosin nyt jalka on edelleen sellaisessa kunnossa, että lenkit ovat enimmäkseen kävelyä, mutta kaipa se siitä aikaa myöten asettuu.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

30

Re: Pitkä lenkki

No nyt kun on sabluuna tuttu niin vielähän tuosta voi puristaa minuutteja pois... tai sitten ei. 
Kyllähän näitä motivaattoreita riittää edelleenkin etenkin pidemmillä matkoilla 100 km----- 24h----Spartathlon ????? tai muut vast tapahtumat. cool

31

Re: Pitkä lenkki

Onko suunnistajat hereillä... nyt olis tarjolla "herkkua" oikean urakalla ja vielä kotona... lähtö ABC Padasjoelta, järjestäjä Peräkylän ponnistus eli tapahtuma on Mammuttimarssi... uimaankin pääsis...
Tsekatkaapa linkki jos ei tapahtuma ole muuten tiedossa...
http://sites.google.com/site/mammuttimarssi/Home/reitti
juoksufoorumilla on tästä myös keskusteluketju.

Onkohan ketään pöljää lähdössä tänne  ?

Re: Pitkä lenkki

IlpoS wrote:

Onko suunnistajat hereillä... nyt olis tarjolla "herkkua" oikean urakalla ja vielä kotona... lähtö ABC Padasjoelta, järjestäjä Peräkylän ponnistus eli tapahtuma on Mammuttimarssi... uimaankin pääsis...
Tsekatkaapa linkki jos ei tapahtuma ole muuten tiedossa...
http://sites.google.com/site/mammuttimarssi/Home/reitti
juoksufoorumilla on tästä myös keskusteluketju.

Onkohan ketään pöljää lähdössä tänne  ?

Kaikkee sitä...

On toi kyllä vähän sellanen 'köyhän miehen roagaining'...en jaksanut tarkemmin selailla ohjeita, mutta se pisti silmään, että järjestäjä ei ole vakuuttanut kilpailijoita...

No mä ilmotin kuitennii Timon ja Arin varmuuden vuoksi. roll

ps. onhan siellä ainakin hyvät maastot tarjolla 2))

33 (edited by Eki 16-08-2010 20:28:07)

Re: Pitkä lenkki

30. Helsinki City Marathon juostiin viikonloppuna. Kyseessä oli siis juhlakisa, ja osanottajamitali sen mukainen, elikkä näköä ja kokoa löytyy. Itselleni tämä oli neljäs kerta, kun Paavo Nurmen patsaan luota matkaan lähdin, ja sitten myöhemmin maaliin myös pääsin.

Gatorade-urheilujuoma on jo pitkään ollut yksi tapahtuman sponsoreista ja tuotemerkeistä. Tällä kertaa minulla oli matkassa myös kaksi henkilökohtaista tukijatuotetta: Mobilat ja Burana. Ilman näitä tuskin olisin lähtöviivalle saapunut, ja ainakaan en olisi maaliviivaa saavuttanut. Vuodet eivät tosiaan ole veljeksiä, sen verran surkeasti tämä kesä on mennyt edelliseen verraten. Jäin viimevuotisesta ajastani parikymmentä minuuttia, mutta sen verran hyvä maku reissusta jäi, että tuskinpa tämäkään viimeiseksi jäi! Lähes koko kesän on ristiselkä ja jalat reistailleet, niin että kunnollista harjoituskautta ei ole saanut alle. Rullahiihto, suunnistusjuoksu ja pitkät tielenkit eivät ole onnistuneet ollenkaan. Ja sehän näkyy kyllä suorituksessa.

Viimeisen ”kunnon lenkin” tein pari viikkoa ennen kisaa, ja lopun aikaa lepäilin. Olo ennen lähtöä oli flegmaattinen, en edes venytellyt yhtään (kun kipeät nivelet eivät siitä pidä). Burana huuleen ja baanalle! Muutaman kilometrin hölkkäilyn jälkeen alkoi tuntua nälkä, ja olinkin varma, että energia loppuu viimeistään kolmenkympin kohdalla.  Epävarmana jolkottelin eteenpäin, ja etenkin ylämäissä yritin pitää askeleen lyhyenä ja matalana, koska juuri nousuissa tiesin jalkani kipeytyvän. Puolivälin jälkeen Pate ja VVi  olivat kannustamassa. Kolmeenkymppiin asti olo oli suhteellisen hyvä, vaikka juoksu olikin tahmeaa taapertamista alusta alkaen. Kolmevitosen kohdalla alkoivat pohkeet krampata, ja hieman ennen nelikymppistä myös reidet; upea loppuhuipennus siis odotettavissa (ainakin yleisölle sirkushuvia)! Yllättäen, varovaisella askeleella hiipien, pystyin kuitenkin maaliin asti juoksemaan ilman pysähdyksiä. Maali oli jaloille suuri helpotus, mutta muuten olo oli varsin siedettävä. Energia ei loppunutkaan, ja vesi ja Gatorade maittoivat.

Oma lukunsa sitten oli kuivien sukkien ja kenkien pukeminen kisan jälkeen, samoin kuin portaissa kulkeminen; näistä esitettiin monta toinen toistaan eriskummallisempaa tyylinäytettä kisahallin pukeutumistiloissa. Kuivat kamppeet päälle, kisapaita pykälään ja kohti rautatieasemaa. Matkalla näkyi useita kolleegoita, jotka olisi kävelytyylistä harrastelijamaratoonareiksi kyllä tunnistanut ilman kisapaitaakin.

Tavoitteena tälle kesälle oli 3.30 alittaminen, joka ei siis onnistunut (aikani oli 3.51.45). No eipä tarvitse keksiä uutta tavoitetta ensi kaudelle! Tutuista ainakin Iso K oli matkassa, mutta 3.42.34 ei tainnut olla odotusten mukainen aika hänellekään. Todennäköisesti lähden viivalle tänä vuonna vielä kerran, Espoon Rantamaratonille neljän viikon päästä, jos fysiikka vain antaa myöten.

Kesät talvet, satoi tai paistoi

34

Re: Pitkä lenkki

Moro

Maratooneista puheenollen.. Kolilla olis taas maastomaratonia tarjolla lokakuussa. Reittinä Herajärven kierros. Tänä vuonna ei edes satu päällekkäin Halikkoviestin kanssa, kun on paria viikkoa aiemmin. Ketään menossa? (Eki ja Koistahan vois lähtee koittaan tuonne sitä 3:30 alitusta.. tongue )

JV

35

Re: Pitkä lenkki

Moi,

Tuli juostua sunnuntaina 26.9. pitkälenkki 42,195km Berliinissä. Juoksin ennätykseni, vaikka takareidet olivat kuin puupölkyt viimeisillä n. 10 km.  Vielä 30km kohdalla olin hyvin toiveikas, että pystyn jopa kiristämään vauhtia, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa kipu takareisissä pahentua ja vimeisellä kilometrillä mieten pääsenkö edes maaliin. Ylitin maalilinjan Brandenburgin portin jälkeen ajassa 3.07.52, eli ennätys parani lähes 16 min edellisestä, tulokseni löytyy:http://results.real-berlin-marathon.com … ;ageclass=. Tosin 70-luvun karpaasien aikoihin, tai edes samalle tunnille tuolla ajallani en vielä päässyt smile.

t. Vesa

36

Re: Pitkä lenkki

Hienosti juostu! :klap:
Vaikka kyllähän minäkin tuohon aikaan tuon matkan pääsen - jos nimittäin fillarin kumi ei puhkea matkalla.

37

Re: Pitkä lenkki

Hienosti vedetty, täytyy sanoa!

Nyt sai Vesa varmaan tehtyä sen hyvän juoksun, ja tuo ennätyksen parannus on kerrassaan komea. Kolmen tunnin haamuraja alkaa jo häämöttää! Jatkoa seurannee?

Kesät talvet, satoi tai paistoi

38

Re: Pitkä lenkki

Hyvä aika Vesa! Rohkenen sanoa, että vain Siljanderin Ilpo täällä yltää samaan. Vilkmanin Konsta menee parin vuoden päästä reilusti alle kolmen tunnin, jos juoksee. Siirrä Vesa toi vauhti metsään ensi vuonna ja katellaan sua boodiumilla. Zeiel.

39

Re: Pitkä lenkki

Unohdin Karkkilan mailerin. Kokeileppa Ylle maratoonia, maratoonin jälkeen voi keskustella maratoonista maratoonareitten kanssa. Vielä on kesää jäljellä... Ala-Porasan Pirkat rasteille pyhänä! Sovitaan sauvakävelysuunnistuksista! Zeiel.

Re: Pitkä lenkki

JV wrote:

Moro

Maratooneista puheenollen.. Kolilla olis taas maastomaratonia tarjolla lokakuussa. Reittinä Herajärven kierros. Tänä vuonna ei edes satu päällekkäin Halikkoviestin kanssa, kun on paria viikkoa aiemmin. Ketään menossa? (Eki ja Koistahan vois lähtee koittaan tuonne sitä 3:30 alitusta.. tongue )

JV

Moi,

tulipa käytyä rykäsemässä tuo kierros viime perjantaina vahvistuksen ja parin muun hisuniilon kanssa. Mökiltä oli vielä matkaa lähtöpisteeseen sen verran että 51 kilsaa tuli vedettyä päivän aikana. Etenemismuotona oli enimmäkseen kävely, alamäet ja osa tasamaasta hölköteltiin. Aikaa etenemiseen saatiin kulumaan 8,5 tuntia sisältäen pakolliset maisemien ihailutauot ties kuinka monen vaaran huipulta. Kolmen ruokapaussin kanssa reissu kesti yhteenä noin 12 tuntia. Pimeyshän siinä jo loppumatkasta yllätti, mutta hyvä niin sillä kulku alkoi olemaan jo sen veran jäykkää, että ei se olis päivän valoa kestänytkään tongue Ei varmaan kannata lähteä tonne ennätyksiään kokeilemaan nimittäin ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä tuo maratonlenkki. Ja tosi eräjormillehan tuolla vaarojenmaratonilla on tarjolla tuo lenkki tuplana wink

-Ippe

Re: Pitkä lenkki

Ippe wrote:
JV wrote:

Moro

Maratooneista puheenollen.. Kolilla olis taas maastomaratonia tarjolla lokakuussa. Reittinä Herajärven kierros. Tänä vuonna ei edes satu päällekkäin Halikkoviestin kanssa, kun on paria viikkoa aiemmin. Ketään menossa? (Eki ja Koistahan vois lähtee koittaan tuonne sitä 3:30 alitusta.. tongue )

JV

Moi,

tulipa käytyä rykäsemässä tuo kierros viime perjantaina vahvistuksen ja parin muun hisuniilon kanssa. Mökiltä oli vielä matkaa lähtöpisteeseen sen verran että 51 kilsaa tuli vedettyä päivän aikana. Etenemismuotona oli enimmäkseen kävely, alamäet ja osa tasamaasta hölköteltiin. Aikaa etenemiseen saatiin kulumaan 8,5 tuntia sisältäen pakolliset maisemien ihailutauot ties kuinka monen vaaran huipulta. Kolmen ruokapaussin kanssa reissu kesti yhteenä noin 12 tuntia. Pimeyshän siinä jo loppumatkasta yllätti, mutta hyvä niin sillä kulku alkoi olemaan jo sen veran jäykkää, että ei se olis päivän valoa kestänytkään tongue Ei varmaan kannata lähteä tonne ennätyksiään kokeilemaan nimittäin ei ole ihan sieltä kevyimmästä päästä tuo maratonlenkki. Ja tosi eräjormillehan tuolla vaarojenmaratonilla on tarjolla tuo lenkki tuplana wink

-Ippe

Selkeetä rogain-ainesta... http://emoticons4u.com/happy/1356.gif

42

Re: Pitkä lenkki

Pitihän se tälle kaudellekkin edes yksi juoksu saada. Rautaveden maraton Vammalassa.
Reitti oli maratonreitiksi melko haastava, mäkiä oli paljon... jyrkkiä ja loivia, pitkiä ja lyhyitä... (vai oliko se reitti ylämäkeä kokonaisuudessaan? ) sää oli mainio, kunto ei niinkään.
Vauhdilla liikenteeseen, puoleen matkaan 1:29, toiseen puoliskoon sitten 1:43 joten ehkä "hieman" optimistinen aloitus. Maaliin tulin viidentenä mutta se ei riittänyt kuin kolmos tilaan omassa (M40) sarjassa, sarjan voittaja olisi voittanut yleisenkin.
Rankin maratonreitti missä olen juossut, tapahtuma sinällään mukava, erikoisuutena tasasatasia juoksevien palkitseminen, mm. Kalevi Saukkonen jolla tuli 1400. maraton täyteen (maailmassa toiseksi eniten juostuja maratoneja), mukana oli myös suomen tilasto kakkonen Hans (Hasse) Mannsten jolla taisi olla menossa 830 :s maraton. Nämä herrat on ihan omassa sarjassaan, Saukkosesta löytyy tietoa Wikipediastakin :klap:

43

Re: Pitkä lenkki

Moi,

Katsoin tuon profiilin tuolta Rautaveden  maratonilta ja se näytti todellakin raskaalta. Joten aika on erinomainen siihen nähden.:klap:

t. Vesa

44

Re: Pitkä lenkki

Hiihtokausi on sitten aloitettu. Ahjolan kentän ympäri 34 kierrosta. Kymmenen kilsaa. Tänne keskustelupalstalle voisi sitten kirjoitella ken laittaa kilsoja aina paremmaksi talven mittaan. Zeiel

45

Re: Pitkä lenkki

jukka luukko wrote:

Hiihtokausi on sitten aloitettu. Ahjolan kentän ympäri 34 kierrosta. Kymmenen kilsaa. Tänne keskustelupalstalle voisi sitten kirjoitella ken laittaa kilsoja aina paremmaksi talven mittaan. Zeiel

Mielessä oli, jos kävisi 30 kierrosta hiihtelemässä, niin olis hyvä startti. Kuitenkin siinä lumituiskussa päätinkin lähteä luistelemaan ja hienosti se lenkkareilla onnistuikin. Talvikauden ensimmäinen kunnon tömähdys suorin vartaloin selälleen jalat ja kädet harallaan. Laskeutuminen siis vaakatasossa hiukan vasemmalle kankulle, päätä en lyönyt sentään jäähän. Pitäis vissiin hokkarit kaivaa esiin.

46 (edited by JV 19-11-2010 22:48:39)

Re: Pitkä lenkki

Moro

Mä avasin hiihtokauden jo keskiviikkona VihtiSkin tykkiladulla. 300m pätkää edestakas sahaten yhteensä noin 40 kierrosta, elikkä about 24km tuli mittariin. Liukas keli ja muutenkin aika hyvä lenkki kauden avaukseksi. Ainoo haitta oli että joka kierroksella piti kahteen kertaan hiihtää lumitykin alta, joten lenkin päätteeksi olikin sitten kirjaimellisesti jäässä.. big_smile

Mutta kivaa oli jokatapauksessa ja jos taas viikonloppuna uudestaan.

JV

47

Re: Pitkä lenkki

No niih,

Hiihtokausi avattu. Miksi suotta mennä liukastelemaan juoksulenkillä, kun Ajolassa on hyvä latu? 42 kierrosta eli noin 12 km tuli hiiheltyä. Saas nähdä miten kipeäksi tästä tulee. Pakkasta oli tuollaiset 6-7 astetta ja navakka tuuli.

Re: Pitkä lenkki

Ihan pää menee pyörälle noin kauheista kierrosmääristä roll No juu hiihtokausi avattu täälläkin, mutta mulle riitti vaan 12 kierrosta.

Onneks meillä täällä Lempäälässä on latua auki kilometrin verran

cool Eipä kyllä muista koska olisin viimeksi aloittanut hiihtokauden näin aikaisin.

Ippe

49

Re: Pitkä lenkki

Ja nyt sitten ollaan kipeitä, ihan kuin ei olisi koskaan tullut urheiltua. Jalat, kyljet, kädet - saas nähdä miltä huomenna tuntuu...

50

Re: Pitkä lenkki

Olivat tykittäneet Vihdissä lisää, nyt pääsee jo hiihtämään täysiä kilometrin kierroksia. Näitä riitti tänään 30kpl kahdessa tunnissa. Vähän nihkeempi keli kuin viikolla mutta aika kevyeltä tuntui silti.

JV