Verkkaista on keskustelu ensi kauden päätavoitteesta, vai onko kaikki ajatukset jo tuotu julki? Minun mielestäni tämä vuosi meni alakanttiin, paremmalla keskittymisellä olisi ykkösellä hyvinkin mahdollisuus sijoittua alle 200, ja kakkosella alle 400. Ensi kesää varten pitää harjoitella jo tänä kesänä, ja tässä olisi yksi mahdolinen konsepti toteutusmalliksi.
Kaanaa-projekti pääpiirtein:
-Nimetään miehiä sen verran, että siitä riittää ykkös- ja kakkosjoukkueeseen + varamiehet. Selkeä nimilista vapaaehtoisesti mukaan lupautuneista henkilöistä.
Tämä joukko voisi olla esim. tämänvuotiset ykkös- ja kakkosjoukkue + poissaolleet vakiomiehet (VVi, Lammikko, Pitkälampi) sekä mahdolliset vahvistukset ja haastajat (Niklas, Tim, …). Jos porukkaan saadaan nimettyä vähintään 16 miestä, niin eiköhän siitä aika selkeästi löydy sekä ykkös- että kakkosjoukkue ensi kesänä.
Tavoitteellisuus vaatii myös sitoutumista, joka voisi sisältää esim. seuraavat asiat:
-Kaanaan Jukola on alkukesän päätavoite, johon keskitytään ja jossa pyritään olemaan parhaassa iskussa.
-Seura, jonka joukkueessa juostaan, on Päijät-Rasti.
-Jos tämän projektin tiimoilta järjestetään yhteistilaisuuksia tai harjoitustapahtumia, pyritään niihin mahdollisuuksien mukaan myös osallistumaan.
Jokainen harjoittelee oman ohjelmansa ja mahdollisuuksiensa mukaan kuten ennenkin. Olisi kuitenkin hyvä saada porukkaa aika ajoin yhteen ja samalle viivalle, joten yhteisesti voitaisiin sopia muutama tilaisuus, jossa käydään (omia seuransisäisiä tilaisuuksia tai harjoituksia ei kannata järjestää, ne eivät näin hajallaan olevaa porukkaa liikkeelle saa). Tämän kauden aikana voisivat sopivia hölkkätapahtumia olla esim.
-eCross Leppävaara 09.09
-Lassen Hölkkä Myrskylä 16.09
-Pääkaupunkijuoksu Pirkkola 23.09
-Pirkan Hölkkä Valkeakoski 07.10
-Jaskan Jolkku Hämeenlinna 20.10
Harjoittelun painopiste pitää kevääseen asti olla juoksukunnon parantamisessa, joten suunnistuskisat (katsastukset) tulevat mukaan vasta ensi keväästä alkaen.
Kesät talvet, satoi tai paistoi