Korkatti on korkattu ja siirretty muistojen kisoihin. Saatiinpa ainakin tuntuma oikeaan talveen. Lunta oli riittävästi, jopa urien ulkopuolella saattoi hiihtää, oikojakin tehdä. Lämpötilakin oli perinteisen talvinen, yöllä taisi parikymppiä rikkoontua. Päiväsellä oltiin toki mukavassa pikkupakkasessa, niin että kylmää ei tarvinnut kärsiä, mutta nyt oli ensimmäisen kerran käyttöä pitkälle kerrastolle ainakin minulla.
Lauantaina henkilökohtaisessa kisassa Seefeldin maailmanmestari Veijo esiintyi mestarin ottein ja kuittasi keskimatkan SM-kullan. Hieno ja vakuuttava esitys! Jukan emitti hyytyi parin rastin jälkeen, ja minä itse törmäilin rastileimauksessa petäjän kanssa ja siinä jäi leima korttiin tulematta. Eipä noissa meidän suorituksissa ja sijoituksissa juuri muutenkaan kehumisia olisi ollut, joten se siitä. Pääasia oli että mitali saatiin, ja vielä sitä parasta laatua!
Sunnuntaina sitten viestiteltiin. Minä olin nyt vuorostani aloittaja, ja ihan ok-suorituksen sain tehtyä tullen vaihtoon toisena puolisen minuuttia kärjen takana. Jatkamaan lähti Veijo, joka tuli vaihtoon kolmantena, mutta nyt oli hänen vuoronsa joutua itkumuurin asiakkaaksi. Toiseksi viimeinen rasti oli laskettelurinteessä, ja vauhdikkaassa menossa jäi leima haaveeksi, joten hylsyähän se tarkoittaa. Varmuudeksi Jukka vielä osuudellaan jonkin verran kartoitti urastoa, joten mitalisijaa ei toki menetetty.
Etelän miehet ja naiset pääsivät huitomaan moni varmaan ensimmäisen kerran hisu-urille sitten viime talven lumien, ja se kyllä tuntui tyylissä etenkin ensimmäisenä päivänä. Maasto oli onneksi helpohko, urat ja radat ja kilpailukeskus erinomaisia. Samoin majoitus: lauantaina lähtökellon piippaus kuului majoituksen portaille, kuten myös kilpailukeskuksen kuulutus kumpanakin päivänä.
Ps. Oletteko muuten huomanneet yhdennäköisyyttä meidän omien SM-kisojen kartoissa olevan hiihtäjän ja näiden kisojen logossa olevan hiihtäjän välillä? Taitavat olla veljeksiä ...
Kesät talvet, satoi tai paistoi
