Lyhyt yhteenveto Salon reissusta
Sateentuhruisena lauantaiaamuna 20.05.2006, vähän kello kymmenen jälkeen, kokoontui neljä autollista suunnistajia erään teollisuustien mutkaan lähellä Salon kaupunkia. Paikka oli lähes kaikille tuttu, olihan juuri sitä samaa tietä vasta edellisenä syksynä tallusteltu Halikkoviestin kilpailukeskukseen.
Kyseessä oli luonnollisesti Päijät-Rastin kevätleirin alku ja sen ensimmäinen karttaharjoitus. Valmennusvastaava Juha Villa oli hoitanut harjoituspaketin Salo-Jukolan järjestäjiltä, ja Jukolaa vartenhan nyt harjoiteltiin. Ja heti oltiinkin todella lähellä asian ydintä, sillä tulevan Jukolan kilpailumaasto rajoittui osittain viimevuotisen Halikkoviestin karttaan, jota nyt siis käytettiin. Paikalle saapui Padasjoelta Maarasen Timppa, Seija, Jaakko sekä Aino, kuten myös Lahtisen Ari, Jarski ja Merja. Mansea edusti Ippe, Karkkilaa Juha ja Espoota Eki.
Kun lenkkivetimet oli saatu päälle, lähdettiin oitis tutustumaan varsinaissuomalaiseen suunnistusmaastoon, tutun K-pisteen kautta luonnollisesti. Ensimmäinen treeni vedettiin kävelytahdilla, mutta pienipiirteisessä maastossa sai tässäkin vauhdissa olla tarkkana koko ajan. Reilun tunnin samoamisen jälkeen olivatkin kengät jo sen verran märät, että oli aika suunnata autoille ja siitä edelleen muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Salon Vilppaan hiihtomajaan, jonka oli määrä toimia tukikohtana sunnuntai-iltaan asti. Majalla olikin ruhtinaallisesti tilaa tämänkokoiselle porukalle. Nukkumatiloja ei sen kummemmin ollut, mutta lattiapintaa kyllä riitti jokaiselle. Jaakko ja Aino ottivat homman niin autenttisesti, että viettivät viikonlopun telttamajoituksessa (teltta tosin pystytettiin salin lattialle). Kun kamat oli leväytetty ympäri majoitustiloja, lähdettiin kaupungille tankkaamaan ja hankkimaan täydennystä muonavarastoihin. Kebab- ja pizzapaikkoja Salosta kyllä löytyi kiitettävästi.
Pitkälle suolenmutkaan ei pizza vielä ollut kerinnyt, kun jo taas oltiin Lakianummen kartalla, kompassit suunnattuna kohti kallioisia mäkiä. Rauhallisella vauhdilla vedettiin vaativia rasteja sisältäneet radat, 3-5 km henkilökohtaisesta hajautuksesta riippuen. Yksimielisesti ainakin todettiin, että tasaisessa männikkötaimikossa rastille osuminen voi olla vaikeatakin.
Kun kaikki olivat lenkkinsä tehneet, palattiin majoitukseen, jossa saunamajurina toiminut Tim olikin jo saanut saunat kuumaksi, ja grillikatoksestakin nousi lupaavasti savu Kabanossia malttamattomana odotellen. Ja kyllä se makkarakyrsä maittoikin.
Televisio kämpällä kyllä oli, mutta antennia sen varustukseen ei kuulunut, joten näkemättä jäi Leijonien tappiollinen välierämatsi. Ehkä hyvä niin.
Alkoi se ilta sitten jo hämärtää, ja yökyöpelit alkoivat tuikkia toisiaan silmiin kirkkailla lampuillaan. Laukassuon kartalle lähti viiden kilometrin yötreeniin Timi, Juha ja Eki. Vaativa ja hieno rata, kymmenen rastia oli urakkana. Ja kyllä kaikki sen läpi pääsivät, ihan mukavasti ja hyvillä mielin jopa. Aika ryteikköiseltä paikoin tuntui, kataja tuntui niillä kumpareilla menestyvän hyvin. Autolle tultaessa alkoi euroviisujen pistelaskenta, ja heti otti Lordi luulot pois vastustajilta. Vastustamattomasti. Majalla oli sauna taas lämmin, ja ruhtinaallisen pehmoiselle 10mm telttapatjalle päästiin puhtoisena oikaisemaan suunnilleen kello kahden maissa. Uni maittoi, vaikka paikat kylä meinasivat hieman puutua.
Aamu tuli kuin tulikin, ja vetreät suunnistajat pukivat raitapaidat taas tuotapikaa tukevan aamupalan jälkeen. Leirin viimeinen treeni oli Rauramäen kartalla pidettävä yhteislähtöharjoitus. Jarski tosin taktikoi itselleen ja Arille takaa-ajoaseman jättämällä nastarinsa majapaikkaan, mutta pianhan ne sieltä oli haettu. Leirin rasitus kyllä tuntui jo jokaisen kintereissä, mutta vaativat rastit haettiin karttaa ja kompassia hyväksi käyttäen. Mäkiä oli ainakin tarpeeksi, esim. kartan nimikkomäen Rauramäen laelle rahnustaessa sai nousta 10 käyrää yhtä kyytiä. Mutta kyllä se oli vaivan arvoista, komeata kalliomaastoa. Lenkki kesti reilun tunnin, ja oli koko ajan täysipainoista suunnistusta.
Vielä kerran palattiin majoitukseen, jonka Tim oli ahkerine apulaisineen putsannut luovutuskuntoon (kaikenlaista töhkää ja kotielukoitakin sinne jo olikin märästä maastosta päässyt varusteiden mukana kulkeutumaan). Viimeiset suihkuseurat, ja se oli siinä! Tupurin maja oli osansa tehnyt ja palvellut PäijRa:n suunnistajia hienosti. Neljä autoa starttasi majan pihasta kohti uusia maisemia.
Jukolaa ajatellen saimme varmaan hyvän kuvan paikallisesta maastotyypistä. Suunnistus on taitopuolisesti vaativaa, pienipiirteistä maastoa riittää. Petollisen hyväkulkuista avokalliota, mutta myös rankkaa rinnettä löytyy taatusti Jukolan kartalta. Maltti on valttia, liika innokkuus ja alun turboilu kostautuu varmasti. Voimia, niin fyysisiä kuin psyykkisiä, kannattaa jättää myös radan loppupuolelle.
Leiri meni hienosti, keli tosin oli hieman kostea, mutta ei sentään kovin märkä tai kylmä.
... minä en mihinkään keskusteluotsikkosivuille juuri mene, vaan etusivulta suoraan otsikon mukaiselle sivulle, ja silloin mennään aina ekaan viestiin. Lyhin tie kahden pisteen välillä on suora, eli etusivulta suoraan otsikkoon, johon viimeksi on kommentteja tullut. 