Hemma igen! Ei ku Home ögen...
Istumalihakset ainakin saivat harjoitusta runsaasti. Mennessä istuttiin koneessa 17 tuntia ja tullessa saman verran.
Koneissa tuntuu olevan riittävästi tilaa. Finnairin MD-11 on isohko kone ja meteli koneen takaosassa on todella hirmuinen. Koneen keskellä moottorin äänet ovatkin paljon hiljaisemmat - vai liekö olleet sivumoottorit sökönä tullessamme - tää voi lentää kuulemma yhdelläkin mooottorilla ja se nappi, jota painoin siinä seinässä teki jotain outoa - ihan kuin olisi liekkejä näkynyt ikkunasta ja jokin möntti tipahti siiven alta poies. Ja äänikin vaimeni heti. Laskeutuminen Seutulaan oli todella hieno olosuhteetkin huomioiden. Emme edes huomanneet pyörien kosketusta kiitoradan pintaan - todella pehmeä lasku. Ja väki hurrasi koneen laskeuduttua?!
Cathay Pasificin ilmabussi 330 oli pienempi, hiljaisempi ja kiikkerämpi ja kaikenmaailman pikkutuulet vaikuttivat siihen. Jännintä oli lähestyessämme Perthiä. Ensin sanottiin, että aloitamme laskeutumisen, Koneen keula painui hiukan alas ja yhtäkkiä kone "tipahti" todella vauhdikkaasti jonkin matkaa. Väki huusi koneessa "Uaaahhh!!!" ja lapset (Aino ja Jaakko ainakin) hihkuivat riemusta ja huusivat "Lisää". Olo oli kuin olisi ollut vuoristoradalla - vatsa jossain kurkun korkeudella, aivoista en sano mitään. Onneksi oli turvavyö kiinni. Ihme, että lentoemännät pysyivät pystyssä - tai mistäs sen tietää, kun niitä ei juuri silloin näkynyt.
Oli hienoa käydä vetämässä kurssi ja opettamassa meikäläisiä erikoisuuksia ja samalla reissulla sain myös oppia uudenlaisia hoitomenetelmiä. Tuossa yllähän jo joku volunteeri ilmoittautuukin kokemaan uutta menetelmää - tehokas sekin ja sisältää todella hyvät, helpot, tehokkaat ja nopeasti toteutettavat kotihoito-ohjeet.
Ja tietysti, tuli juoksenneltua ympäriinsä. Ei nyt mitään hirmupitkiä lenkkejä, sellaisia lyhyitä vaan, kun täytyi varoa auringonpistosta. Viimeksi tein lenkin siellä noin puolikahdeksan tienoilla keskiviikkona, sellainen reilu puolituntia.
Nyt on sisäinen kello hauskasti pielessä. Koisaamaan väsyneenä iltakahdeksalta melko pitkän valvomisen jälkeen (hmmm... 19(ke päivä täyttä toimintaa) + 21(matka) + 5(kotiin kentältä). Öööh - tuohan tekee 45 tuntia valvomista. Eipä ihme että hiukan väsytti. Ylös nousin pirteänä kahdeksan tunnin nukkumisen jälkeen klo 4 aamulla, kun lapsetkin nousivat ylös (olivat nukkuneet 11 tuntia). Tällaisena kun saisi pidettyä elämänrytmin niin hyvä olis. Kahdeksalta nukkuun ja neljältä ylös!
Ja kuten sielläpäin tosiaan on tapana sanoa: No worries!