1

Re: Kangasala Jukola 2019

Morjens!

Ilmoitin kaksi joukkuetta Kangasalle eli yhden Jukolan joukkueen ja yhden Venlojen joukkueen. Pari telttapaikkaakin onnistuin varaamaan 750 metrin etäisyydeltä kilpailukeskuksen keskipisteestä. Eipä niitä enää paljoa ollut tarjolla, joten valitsin sen, jonne on helpoin tulla autojen luota ja josta on helppo kävellä kisakeskukseen.

Tähän ketjuun voi ilmoittaa, millä osuudella olisi halukas viestiä viemään. Nythän on vielä hyvin aikaa harjoitella pidemmillekin osuuksille... smile

Joten ei muuta kuin lenkille!

2

Re: Kangasala Jukola 2019

Hyvä!
Harkitsen vielä osuuttani. Siitä tulee 54 vuotta, kun Taruksella aloitettiin Jukolan Viestin kaulassa roikkuvan nahkalätkän kuljetus. Noita lätkiä mulla on muutama tallella. Asikkalan Jukolassa se vaihtui Rapailan uistimeksi ilman koukkuja. Taruksella Niemisen Rauno aloitti. Rauno oli vielä kärkiletkassa Siperian kämpän paikkeilla, mutta sitten alkoi porukalla tunnin haku. Vaihtoon tuli kaksi joukkuetta kärjessä ajassa 2.40 ja sitten oli kolmen vartin tauko. Oli ne aikoja.

3

Re: Kangasala Jukola 2019

Mähän 1997 juoksin norjan kongsbergin joukkueessa,6:osuus.Laskin nuoren työkaverin joutsenon kullervon pojan ykkösjoukkueeseen.Tulin vaihtoon sijalla 180. Kongsbergin ankkuri oli sairastunut ja pyysivät mua juoksemaan,halusivat saada tuloksen miehistä,naisethan voittivat viestin,Tiiran tytöthän olivat voittaja joukkueessa.

4

Re: Kangasala Jukola 2019

No niin, eikö kukaan meinaa lähteä Kangasalle kesäkuussa? Olen kuullut, että ainakin jokunen olisi kiinnostunut, mutta kukaan ei kehtaa ensimmäisenä laitella nimeään tähän listaan.

5

Re: Kangasala Jukola 2019

Treenailevat ainekset ovat vielä tällä hetkellä vähissä. Nyt kun alkaa niin vielä ehtii. kunto nousee suoraviivaisesti kymmenisen viikkoa. Seurajohto valitsee/kyselee Jukola joukkueille "kapteenin", joka kyselee treenaajat ja lähtijät. Kun joukkue koostunee pitkälti kuntakeskuksiemme ulkopuolella asustelevista, niin varhainen yhteydenotto on tarpeen.
Kerron tässä miten hisupapoissa toimimme. Yhteydenpito on viikottaista ja matkasuunnitelmat on tehty miltei vuodeksi eteenpäin. Seuraamme toistemme treenimääriä ja kannustamme toinen toisiamme. Meillä on ollut mahtavaa valmennustietoutta apuna ja valmentajia kannustamassa. Hemppa ja Esa tärkeimpinä. Vaikka kyse on pappasarjoista, niin poodiumille on vääntämistä ja tunkua. Ulkoilla pitää...

6

Re: Kangasala Jukola 2019

Minkäs verran hiihtelit tänä talvena?

7

Re: Kangasala Jukola 2019

Laskeskelin harjoitteluksi mieltävät kalenterista lokakuun puolivälistä maaliskuun loppuun.
Rullahiihto 6 kertaa
Sauvakävely  18 kertaa
Metsätyö 35 päivää ennen joulua
Hiihto 68 kertaa
Vesijuoksu pakkasilla 8 kertaa, yli tunnin potkiskelu.
Käsipainojumppa, pumppaus selällään sängyssä ja olan takaaveto vartalon yli mahalle, sivuilta ristiin rinnan yli. 4kg painot. Joka toinen päivä tammi-helmikuussa 30 min. Muutaman kerran selkä ja jalkanousuja.
Aiemmin pelasin lentopalloa 2-3 iltaa viikossa, nyt en ole pelannut.
Hiihtokilometrejä 662.

Nyt olen sauvakävellyt ja ollut päivittäin rankasavotassa pari tankkia.

8

Re: Kangasala Jukola 2019

Onhan moni puolinen liikunta sinulla.

9

Re: Kangasala Jukola 2019

Tiistaina 16.4. on Lahdessa Mukkulassa sprintti. Olen Eemelin kanssa lähdössä. Mukaan mahtuu. Retkellä on sponsori, joka on luvannut tarjota täyden ylöspidon.

10

Re: Kangasala Jukola 2019

Jukolaan lähdetään ainakin katsomaan. Käytiin Eemelin kanssa Lahdessa sprintissä. Emme olleet ainoita padasjokelaisia. Eemeli juoksi C radalla kolmanneksi parhaan ajan, mutta parikymmentä metriä ennen maalia jäi rasti väliin. Hylsy. Mulla oli ihan väärät kengät... uusi syy huonoon menoon... parhailla puhtailla asfalttitossuilla piti mennä savisiin uriin ja liukkaisiin rinteisiin. Kiertelin ja kaartelin ja sidoin kengännauhat pariin kertaan. No tein mä virheitäkin. Parasta oli, ettei hengästyttänyt.
Ehdotin Eemelille Jukolaa. Lyhyttä seitsemän kilsan kuudetta osuutta. Eemeli kysyi, koska pitää ilmoittaa lähteekö.
Voin olla Eemelin varamies. Niin, että nyt on kaksi epävarmaa jo lähdössä.
Rytökorpi Fresh Team

11

Re: Kangasala Jukola 2019

Siis lyhyt neljäs osuus.
Jokos Niko saa ikänsä puolesta juosta.

12

Re: Kangasala Jukola 2019

Jukka ketkäs juoksee ne pitkät osuudet?

13

Re: Kangasala Jukola 2019

Jukka ketkäs juoksee ne pitkät osuudet?

14

Re: Kangasala Jukola 2019

Väiski, meillä on erikoismiehiä kaikille osuuksille. Esimerkiksi Niko Nättinen, jolle kaikki osuudet ovat liian lyhyitä. Niko on yksi Suomen kovakuntoisimpia urheilijoita. Hiihteleekin vain ylipitkiä, 70 km plus, matkoja.
No pitkänhuiskea Sami Tuominen, jos taas Nikon kanssa mukaan lähtee, niin siinä käpy kääntyy.
Ehkä on parasta, etten paljasta enempää nimiä ja osuuksia, kun viestijoukkueen kokoonpanosta ja juoksujärjestyksestä vastaa GM ja päävalmentaja.

15

Re: Kangasala Jukola 2019

Moi! Ei se Nikon jalka noussut hyvin tuolla hollolan lentokentällä,eka osuus sija 570.:hiipii:.

16

Re: Kangasala Jukola 2019

Moi! Ei se Nikon jalka noussut hyvin tuolla hollolan lentokentällä,eka osuus sija 570.:hiipii:.

Lopputulos on 751.

17

Re: Kangasala Jukola 2019

Tavoitteena taisi olla hankkia seuraaville osuuksille oikea vauhtipaikka, jossa sitten on mukava juoksennella. Ei koko ajan survota takaa tai joudu ohitteleen puskan puolelta.

18

Re: Kangasala Jukola 2019

Moi! Ei se Nikon jalka noussut hyvin tuolla hollolan lentokentällä,eka osuus sija 570.:hiipii:.

Lopputulos on 751.

Joutsenon kullervon Atte Seppänen oli sijalla 220,atte ja niko olivat suomen nuorten sarjan edustajat aikanaan pohjoismaiden,hiihtokisoissa.

19

Re: Kangasala Jukola 2019

Miksu tykitti toiseksi Paimiossa. Hyvä Miksu! Vain hiihtosuunnistaja Liisa Peltonen oli parempi.  Liisa MM viestihopeaa Piteåssa. Henkilökohtaisissa sijat 4-6.

20

Re: Kangasala Jukola 2019

H20E sarjan voitti hiihtosuunnistaja Aaro Aho Koskista. Valkeakoskella on kovia nuoria tulossa. Piteåssa venäläiset voittivat monta sarjaa ja jouduttiin kuuntelemaan suuren ja mahtavan kansallislaulua. Suomen nuoret pojat voittivat viestin. Sanoin Salosen Seetille, Hakan poikia, Timon poika, pojat kun tuli poodiumilta pois, että pitäkää huoli siitä, että kun te olette liikkeellä, niin silloin ei itänaapurin laulua soitella.

21 (edited by Ippe 22-04-2019 22:50:25)

Re: Kangasala Jukola 2019

Moro nääs!

Pitäiskö sitä ny sitten uskaltautua laittamaan nimi listaan cool

Kun on melkein kotikisat kuitenniin.

Kattoo ny paljon uskaltaa reenata ettei paikat taas hajoo big_smile

Ja osuutta ny on turha lähtee toivomaan, kyllä sen tietää mitä sieltä kuitenkin sit tulee vaikka lyhyttä toivoiskin  roll

-Ippe

22

Re: Kangasala Jukola 2019

Rakenneltiin rastipukkeja 7.5. kisoihin. Maastopohja on risutonta juoksennella. Sen verran kiemuraisia oli korkeuskäyrät, että piti oikein seisoskella ja tutkia missä ollaan. No löytyihän ne ratamestarin ja valvojan prikat, kun aikamme kahteen mieheen Maurin kanssa pyörittiin supissa ja nenissä. Jääkausi oli jäätä ja soraa sekoittaessaan tehnyt mukavia kuoppia, isoja ja pieniä reilun kymmenentuhannen vuoden päähän suunnistella.

23

Re: Kangasala Jukola 2019

Ainakin kuulin, että Törmän Henri oli kiinnostunut Jukolasta, luulisi, että myös Eki jne... Itse olen muissa maisemissa tuohon aikaan.

24

Re: Kangasala Jukola 2019

big_smile Tottahan toki Jukola kiinnostaa! big_smile
Tosin nyt olen potenut selkääni viime kesästä lähtien, enkä ole vielä iltarastikautta edes korkannut. En tohdi mitään vielä luvata, mutta jos suunnistusjuoksu edes kohtuullisesti onnistuu, niin mukaan olisin kyllä lähtemässä. Toivottavasti ensi viikolla ehdin nastarit ja taas astetta tiukemmiksi käyneet trikoot kaivamaan talvisäilöstä.

Ensi kesästä alkaen olisi taas uusi vuosikymmenluku. Miltä tuntuu, saadaanko raitapaitainen ysäriporukka nostalgiatunnelmissa vielä kerran liikkeelle?

25

Re: Kangasala Jukola 2019

Kyllä Jukola kiinnostaa, jos joukkueeseen mahtuu. Kunto ei ole kyllä sen parempi kuin edellisinäkään vuosina. Torstaina kävin kuntorasteilla avaamassa kauden 4,5 km radalla Hattulassa.

Jos mukaan mahtuu niin kutososuudella olen viime vuosina hölkkäillyt, 4 ja 5 käy myös hyvin. 3 ja 7 on ylipitkiä tälle kunnolle, mutta jos joukkueen sijoituksella ei ole mitään merkitystä niin niitäkin voi harkita. Ykkös- ja kakkososuudet ovat osaltani poissuljettuja, pimeän taitoa ei ole (kolmosellahan voi odotella päivän valkenemista, jos pimeän miehet on liian nopeita).

Ei ole ollu tunkua joukkeeseen tähän mennessä, varmat ja kovakuntoiset yömenijät voisivat ilmoittautua...

T: Henri

26

Re: Kangasala Jukola 2019

Pitäis lähteä viemään rastilippuja ja leimasimia tehtyihin pukkeihin. Onkohan pukkien löytämisessä sama vaiva kun viime viikolla ratamestarin ja valvojan prikkojen löytämisessä. Luulen, että itse kisassa "kävellen olisit jo perillä".

27

Re: Kangasala Jukola 2019

Epävirallisten tietojen mukaan aluesuunnistuksen ykkösväliaikaan pitäisi kaikille lisätä minuutti. Sama loppuaikaan, muutenhan järjestykset pysyy samoina.

28

Re: Kangasala Jukola 2019

Onneksi olkoon,kisat meni hyvin,eihän se olla niin tärkeää minuutista kiinni.

Re: Kangasala Jukola 2019

Jukolajoukkueen tilanne nyt:

1. Nättinen
Pelkonen
Törmä
Keskinen
Märkjärvi
Jussila ????
7. Tuominen

varalla Tähtinen

Saatteko nuo väliosuudet itse järjestykseen? tongue

30

Re: Kangasala Jukola 2019

Heip!
Iltarastikausi on korkattu. Tarpeeksi helpon maaston ja lyhyen radan kun valitsin, niin kyllähän se jotenkin onnistui. Testijakso jatkuu, mutta vaikuttaisi siltä että pystyisin jotenkin myös Jukolassa samoamaan. Tuossa porukassa osuus varmasti olisi sieltä valoisasta loppupäästä, mieluiten tietysti 4 tai 5, ehkä jopa 6. No, osuuksia ehditään kyllä arpoa vielä moneenkin otteeseen, nyt pitää pestä nastarit ja yrittää jos ehtisi toisenkin kerran iltarasteille, ehkä jopa keskuspuiston ulkopuolelle villiin vihreään luontoon!  tongue

Re: Kangasala Jukola 2019

Moi,

ehdottaisin seuraavaa:

1. Nättinen
2. Märkjärvi
3. Keskinen
4. Pelkonen
5.Jussila ????
6. Törmä
7. Tuominen

varalla Tähtinen

-Vielä kun lampun, emitin ja kengät jostain hommais...

32

Re: Kangasala Jukola 2019

Muy bueno, Juippi!
Välineet ehkä vielä hakusessa, mutta asenne ja pelihuumori kohdallaan! Tässä on hyvä pohja järjestykselle, ei tarvinne paljoa enää muokata. Ainakin muutaman kyssärin yritän tässä pikaisehkosti kuitata, ainakin siltä nyt näyttäisi.

33

Re: Kangasala Jukola 2019

Muutaman kyssärin voi poistaa. Kävin jo kohtuullisessa maastossa suunnistamista kokeilemassa, ja kyllä se jotenkin sujui, ja seuraavana aamunakin sentään pääsin omin voimin sängystä ylös, joten selkäkään ei pahemmin siitä itseensä ottanut. tongue Buranaa ja Mobilattia kyllä kuluu!

34

Re: Kangasala Jukola 2019

Kaikki näköjään kauheasti lenkkeilevät,ettei kukaan ehdi mitään kirjoittaa.

35

Re: Kangasala Jukola 2019

Väiskin kaveri, en muista nimeä, meni karhun raapaisussa hengiltä. Minä ja Särkijoen kulman asukkaat selvisimme hengissä viime viikolla karhun katselemisessa. Karhu näyttäytyi pihapiireissä kolme kertaa samana päivänä. Otin valokuvia siitä ja pätkän videota. Eka kertaa luonnossa näin karhun. Käyttäytyi rauhallisesti. Tottunut ihmisiin. Heitti peltoheinikkoon pitkäkseen kun menin pellon laitaan. Korvat ja silmät näkyivät kun katseli minuun päin. Lähti sitten rauhallisesti löntystelemään pellolta metsän rajaan, missä tutkiskeli syöttöheinäpaalia. Pojat sitä sitten illemmalla ajoivat pyssyjen kanssa kauemmas. Mihin lie mennyt. Ei varmaan kauas.

36

Re: Kangasala Jukola 2019

Jos se on nähnyt jotain syötävää sillä alueella,ette pääse siitä eroon.Se pitää ampua pois.Aikanaan Ruokolahdella yksi tuttu kaveri juoksi metsäpolulla,emokarhu meni tien yli,karhu palasi takaisin ja tappoi meille tutun suunnistajan,sen poikanen karhu tuli jonkin verran perässä.

37

Re: Kangasala Jukola 2019

Onnitteluni Tessalle valkolakin johdosta! Nyt vaan uusia suunnitelmia, unelmia ja tavoitteita!

38

Re: Kangasala Jukola 2019

Kiertelimme Valtterin 12 v kanssa iltarastien lyhyimmän radan. Olihan hieno rata ja hyväpohjaisessa maastossa. Kiitos!

39

Re: Kangasala Jukola 2019

Laittelin Päijran Jukolajoukkueen juoksujärjestyksen oletetussa kokoonpanossa Jukolan tietokantaan. Joukkueen johtajaksi (pakollinen tieto) laitoin Ekin ja toivottavasti oikean puhelinnumeron!

Lisätietoja ja tietojen tarkistusta voivat tehdä Marika tai Vesku - molemmilla on tunnukset Jukolan registration -palveluun.

Telttapaikkoja on kaksi vierekkäistä TV13 ja TV19.

40

Re: Kangasala Jukola 2019

Tervehdys!

No niin - Kangasala-Jukola lähestyy. Kysymys lähinnä Jukola-joukkueelle: Miten olette ajatelleet majoitttua? Mikä on telttojen tarve? Meillähän on kaksi telttapaikkaa, joten lääniä kyllä piisaa mihin leirinsä perustaa. Aiempina vuosina on ollut lainassa kunnan puolijoukkueteltta, mutta kannattaako niin isoa sinne pystyttää? Lähinnä senkin takia asiaa mietin, koska Jukola-joukkueessa ei taida juurikaan Padasjoella asuvia suunnistaa ja esim. minä aion lähteä seurueeni kanssa kotimatkalle Venlojen viestin jälkeen. Jonkun pitäisi siis ottaa vastuulleen mahdollisen vuokrateltan purkaminen ja toimittaminen Padasjoelle. Viime vuonna homma hoitui kätevästi niin, että tavarat jätettiin telttapaikalle ja minä hain ne Hälvälästä maanantaina työvuoroni lomassa. Tällä kertaa siihen ei ole mahdollisuutta, kun ei operoida virkapaikkani alueella.:)

Toivoisin kannanottoja teltta-asiaan!


Marika

41 (edited by Ippe 05-06-2019 12:23:26)

Re: Kangasala Jukola 2019

Olishan se teltta kiva, mutta ymmärrän että tällä rosterilla työmäärä on aika iso suhteessa hyötyyn. Jos, joku haluaa ottaa vastuun teltan pois toimittamisesta niin osallistun mielelläni kasaamiseen ja purkuun.

-Ippe

Re: Kangasala Jukola 2019

No niin puoltoista viikkoa aikaa H-hetkeen ja homma tuntuu menevän normaaliin tapaan.

Sain eilen jo viikon jatkuneeseen kurkkuköhään penisiliini kuurin, joka kestää ens perjantainhin eli nyt ei ainakaan ole vaaraa että hajoittaa paikkoja viimeistelyreeneissä lol

Oliskos kellään lamppua lainata tuonne Jukolan pimeään yöhön? Emitin ja kengät saan hoidettua kisapaikalla...

-Ippe

43

Re: Kangasala Jukola 2019

Mulla taitaa olla porukan paras lamppu. Tuon sen ladattuna. Oisko siinäkolmisen tuhatta lumenia. Valaistusinsinööri Villa voisi kommentoida riittääkö se kesäyöhön. Suunnistajan kaupan tuote.
Juha on tykittänyt loistavasti tänä keväänä. Jukolassa nähdään.

44

Re: Kangasala Jukola 2019

Hei!

Kyllä yksi puolijoukkueteltta olisi tarpeellinen perusleiriksi. Onko Padasjoelta tulossa ja sinne palaamassa ketään sellaista jonka matkassa majoite kulkisi? Purku-, pakkausas- ja kantoapua varmasti löytyy. Entä mikä on seurateltan tilanne, eikös meillä sellainen edelleen ole? Jos ei muuta niin se ainakin pitää ottaa mukaan, ja sen palauttamisen kanssa Padasjoelle ei varmaankaan kovin kiirettä ole.

Lepäilyn ja henkisen keskittymisen merkeissä tämä loppuaika taitaa mennä minullakin, tälläkään viikolla en rasteille ole ehtinyt. Tänään tosin olisi perinteistä nannaa tarjolla coopertestin muodossa (piti valita Helsingin Isosaareen suuntautuvan työpaikan kesäretken ja kuupperin välillä, ja ratkaisuhan oli tietysti selvä).

Re: Kangasala Jukola 2019

Kiitos Jukka!

-Ilpo

46

Re: Kangasala Jukola 2019

Hei!

2/7 jussijoukkueesta otti kantaa telttakeskusteluun. Sitä funtsittiin, että kuinka moni jussijoukkueesta todellisuudessa viettää koko yön kisapaikalla tai ainakaan koko yötä ei voi nukkua, jos meinaa suunnistaakin. Sellainen tuntuma on, että hang around-porukkaa ei hirveästi yöksi jää, joten uskoisin, että seurateltta riittää majoitteeksi. Seurateltta on kuitenkin tosi iso ja siihen mahtuu useita yöpyjiä + varusteiden vaihtajat päälle. Minä tuon seurateltan tullessani Padasjoelta ja viimeinen leiristä lähtijä huolehtikoot teltan kasaan ja mukaan, koska minä lähden Venlojen viestin jälkeen kotiin. Teltan Padasjoelle palauttamisen kanssa ei tosiaan ole kiire; toisin kuin olisi kunnan vuokrateltan kanssa.

Meillähän on kaksi telttapaikkaa siellä, joten mahdollisia omia telttoja mahtuu kyllä alueelle pystyttämään.

Jukolaterveisin,
Marika

47

Re: Kangasala Jukola 2019

Hei!

Olen serkun luona Aitoossa yötä ja koitan ehtiä sieltä ajoissa aamuosuudelleni.

Mahdollisesti käyn illalla tutustumassa paikkoihin, mutta en tarvi majoitustilaa teltasta.

T: Henri T

48

Re: Kangasala Jukola 2019

Olen lähdössä yksin Jukolaan. Mukaan mahtuu. Lähden noin klo 11 lauantaina. Poistulon suunnitelma auki.

49

Re: Kangasala Jukola 2019

Kirjoitellaanpas historiaa. Huomenna tulee 50 vuotta kun juostiin Vammalassa Padasjoen Yrityksen joukkueella.
Jukka Luukko
Väiski Patama
Rauno Nieminen
Matti Jaakkola
Kalervo Siltala
Matti Lindfors
Ilpo Iittala
Sijoitus oli 142, ja oltiin vielä kaukana keulilta eli lopussa 1.52.00 eli lähes kaksi tuntia perässä. Seuraavina vuosina oltiin aina ankkuri osuuksille asti vain minuutteja keulilta.
Muistoisin on minulle on Paimion Jukola 1972. Kolmas osuus 9.4 km aikaan 1.10.22.
Lähdin kuusi minuuttia keulilta ja pääsin kovavauhtiseen muutaman miehen porukkaan. Puolivälissä mentiin Pökälän Pekan kanssa ja saatiin keula, Liedon Timo Grönroos näköpiiriin. Lähestyttiin pientä kuopparastia, vilkuilen ympärilleni kankaalla, pojat menevät ohi, minä huomaan lipun montussa. Jes, leimaan ensimmäisenä rastin Jukolan Viestin kolmannella osuudella. Vauhti kiihtyy loppua kohden edelleen, ajatuksiini iskeytyy tulla ensimmäisenä vaihtoon. Mutta kohtalo puuttuu peliin. Putoan korpikuusen juurakon loukkoon ja jalkani vääntyy. Tekee kipeää, itku on silmässä. Lähden ontuen kävelemään, maaliin on vain vajaa kilometri.Vähitellen väntymisen kipu alkaa hellittää, otan jo juoksuaskeleita ja sitten alan juosta. Ukkoja on ontuessani lappanut ohi. Tulen vaihtoon 1.59 min eli minuutti viisikymmentäyhdeksän sekuntia keulaa perässä sijalla 49. Väiski tuo viestin sijalla 54 maaliin parikymmentä minuuttia keulilta. 365 joukkuetta jaksaa maaliin hyväksytyksi.

50

Re: Kangasala Jukola 2019

Jukka tosta sun jutusta tuli mieleen,että mä olen jo päässyt eroon hulluudesta.Tarkoitan Epun kappaletta:https://youtu.be/3Lgy8qAJdZ8